Senja on näyttävä, huumorintajuinen ja nelikymppinen nainen, ja erittäin yksinäinen. Kuinka tämä on mahdollista?
Senja myöntää suoraan olevansa varsin kaksijakoinen ihminen. Hän on ulospäinsuuntautuva tietyissä tilanteissa, mutta ei kuitenkaan niin ekstrovertti, että solmisi käden käänteessä ystävyys- tai tuttavuussuhteita. Ystäviä ei ole paljon, kavereita vähän enemmän. Useammat kaveruussuhteet ovat tulleet työn myötä.
Pari ystävyyssuhdetta ovat syntyneet kouluaikoina. Mutta eri elämäntilanteet ja elämä itsessään ovat heittäneet kolmikon erilleen. Ystävyyttä ylläpidetään harvakseltaan.
-Koen olevani aika yksinäinen. Minulla on toki mies, joka on myös hyvä kaveri. Minulla on myös muutamia työn puolesta tulleita kavereita, joiden kanssa soitellaan, eri ikäisiä henkilöitä, ja eri sukupuoltakin. Mutta sellaisia naispuolisia ystäviä, joiden kanssa viettäisin aikaa kuulumisia soitellen tai vaikka kyläillen, heitä ei ole kuin nämä kaksi, ja nekin siis elämästäni nyt varsin sivussa, Senja kertoo.
-Nämä kaksi ovat aivan eri elämäntilanteissa kuin minä. Olen lapseton, ja heillä taas on lapsia. Olen vähän ehkä jäänyt roikkumaan näihin ystäviin, vaikka emme enää juurikaan ole tekemisissä kuin kausittain. Tämä tekee minusta hivenen surullisen. Ymmärrän, että elämä on ajanut meitä erilleen, ja minun pitäisi ehkä yrittää löytää uusia ystävyyksiä. Mutta ei se todellakaan ole helppoa enää näin aikuisiällä. Semminkin kun työnikin vie aikaa paljon, ja on haastavaa.
Senja kertoo, että hänen yksinäisyytensä on sitä luokkaa, että hänelle jopa hänen asiakkaistaan on tullut jonkinlaisia ystävän korvikkeita. Tämä näkyy siten, että kun hän mietti jättävänsä työpaikkansa hiljattain, ja siirtyvänsä elämässä eteenpäin, hän kavahti menettävänsä asiakaskontaktinsa – siis, ”ystävänsä”.
-Olihan se vähän säälittävää huomata, että heille, asiakkaille, hyvänpäiväntutuille, tulee juteltua ja kelattua asioita heidän kanssaan. Vaikka eiväthän he ole oikeasti ystäviäni.
Senja pohtii tilannettaan:
-Ehkä minun pitäisi tehdä jotain tälle yksinäisyydelleni, mutta mitä se sitten olisi, kun tuntuu, etten oikein helposti syty uusiin ihmisiin. Syttymisellä tarkoitan, että pitäisi olla edes jotain yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Asun pienellä paikkakunnalla, eikä täällä ainakaan helposti pysty oikeasti ystävystymään. Ei ole edes tarpeeksi ihmisiä, samanikäisiä ja -henkisiä.
Senja kertoo tarinansa havainnollistaakseen, että yksinäisyyttä on monenlaista ja -muotoista. Hänestä ei uskoisi koskaan päälle päin, että hän tuntee yksinäisyyttä.
Hän on reippaan näköinen, puhelias, sanavalmis, parisuhteessa. Silti hän on yksinäinen. Entä hänen parisuhteensa ja sen myötä tulevat kontaktit? Senjan avomies on ”oman tiensä kulkija”. Hän on omistautunut työlleen, hänellä on toki muutamia ystäviä, mutta kaukana kotoa – ja heitä hän näkee silloin tällöin ollen ihan tyytyväinen elämäänsä. Senja on hänen elämänkumppaninsa ja varmasti paras ystävä.
-Perheystäviä meillä ei ole. Ehkä se helpottaisi elämää jonkin verran. Toisaalta pidämme kotiamme ”linnanamme” emmekä oikein halua tänne kutsua ketään – on vähän tilaa, ja eläimiäkin jotka vähän rajoittavat.
Senja naurahtaa, että hänen tarinansa kuulostaa varmasti kamalalta.
-Tässä valitan yksinäisyyttä, mutta olosuhteita en voi vaihtaa enkä halua, enkä oikein tiedä mitä tässä voisi tehdä. Jos jollakulla on hyviä ehdotuksia, joita en tässä ”kuplassani” näe, niin saa kyllä mieluusti ottaa kantaa ja kommentoida, nainen päättää.
Kommenttien lisääminen on estetty.