Hyvin monella meistä on tapana nukkua puhelin yöpöydällä käden ulottuvilla. Monet nukkuvat jopa niin, että puhelin on pään vieressä tyynyn lähettyvillä. Tästä kannattaa pidättäytyä.

Kalifornian terveysviranomaisten uutisoidaan varoittaneen kansalaisia matkapuhelinten pitämisestä pään lähettyvillä yöaikaan. Viranomaiset ovat sitä mieltä, että puhelimista tuleva säteilymäärä olisi syytä rajoittaa minimiin.

Puhelimien säteilyä on tutkittu vuosien kuluessa, mutta edelleen joillakin asiantuntijoilla on huolenkantamoinen siitä, että pitkäaikaisia säteilyvaikutuksia ei tarkkaan tunneta. Asia jakaa paljon mielipiteitä ja aiheuttaa kovasti keskustelua. Terveysviranomaiset ovat kuitenkin nyt päättäneet lähteä varoittavalle linjalle.

Puhelinta ei kannata pitää alinomaa vartalon lähellä eikä myöskään taskussa, tohtori Karen Smith lausuu Metro-lehden mukaan. Smith on Kalifornian kansanterveyslaitoksen (CDPH) johtaja ja kuuluu myös valtion terveysviranomaisiin.

CDPH:n aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että yli kymmenen vuotta matkapuhelinta käyttäneillä henkilöillä on tietyntyyppisiä aivokasvaimia ja ne sijaitsevat sillä puolella päätä, jossa puhelinta on soitettaessa pidetty.