Koronapandemia saa myös epätoivottuja lieveilmiöitä aikaan. Yksi tämänkaltaisista nähtiin muutamia päiviä sitten supermarketissa.

35-vuotias nainen huuteli ensin kaupassa saaneensa koronatartunnan. Sitten hän syljeskeli ja yski tahallaan päin elintarvikkeita. Paistopisteen tuotteita ja hedelmä- ja vihannesosaston tuotteita jouduttiin vetämään myynnistä isot määrät.
Kaupasta todetaan, että mitä ilmeisemmin naisella ei edes ollut koronatartuntaa. Kauppa ei silti halunnut ottaa mitään riskejä.
Tapaus sattui Yhdysvalloissa, Hanover Townshipissa, Pennsylvanian osavaltiossa. Asiasta uutisoi People.