Yhdysvaltalaiset tiedemiehet ovat varoittaneet koronaviruksen leviämisteiden olevan mahdollisesti paljon nopealiikkeisempiä.

Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia on viestittänyt havainnoistaan Valkoiselle talolle. Tiedeakatemian mukaan koronavirus voi mahdollisesti levitä myös hengityksen ja pelkän läheisen keskusteluyhteyden välityksellä.

Aiemmin on kerrottu koronan siirtyvän pisaratartuntana ja osin pinnoilta.

Tieteilijät ottavat esimerkiksi Nebraskan yliopistosairaalan tuoreen tutkimuksen, jossa virusta oli tutkimuslaittein havaittu runsain mitoin koronapotilaiden hoitohuoneiden hengitysilmassa. Virusta löytyi myös huoneen ulkopuolelta sairaalan käytävältä.

Jo aiemmin on annettu viitteitä siitä, että virus voisi tarttua hengitysilmassa olevista aerosoleista.

ETÄLÄÄKÄRI – edullinen ja aina lähelläsi, Klinikka Lux

Tiedeakatemian komiteaa johtava Harvey Fineberg on vakuuttunut hengityssuojaimien tärkeydestä, mutta koska niistä on koko ajan pulaa ja niitä tarvitaan ammattikäyttöön, hän itse on kertonut käyttävänsä huivia.

Asiasta uutisoi muiden muassa CNN.

Apteekkituotteet luotettavasta suomalaisesta verkkokaupasta – tilaa nyt.