Suomeen on saapunut noin 1 400 annosta apinarokon ehkäisyyn tarkoitettua rokotetta. Kyseessä on Jynneos-niminen rokote, jota käytetään apinarokon ehkäisyyn sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa.

Rokote antaa suojaa orthopox-virusten aiheuttamia tauteja, kuten isorokkoa ja apinarokkoa, vastaan. Rokotteen virus on heikennetty niin, ettei se lisäänny ihmissoluissa eikä siten voi aiheuttaa tautia ihmiselle.

Rokotetta tarjotaan yksilöllisen harkinnan mukaan

Rokotetta voidaan tarjota henkilöille, joilla arvioidaan olevan suurin riski sairastua apinarokkoon. Koko väestöä ei tarvitse rokottaa. 

”Suosittelemme rokotetta apinarokkoon sairastuneen lähikontakteille, eli niille, jotka ovat mahdollisesti altistuneet taudille. Lopullinen päätös rokotteen antamisesta tehdään yksilöllisen harkinnan perusteella”, sanoo asiantuntijalääkäri Anniina Virkku THL:stä.

Terveydenhuolto on yhteydessä apinarokolle altistuneisiin ja ohjaa heidät rokotettavaksi. Altistuneen rokottaminen voi vähentää tartunnan saamisen riskiä. Rokote saattaa lieventää taudinkuvaa, vaikka tartunnan rokotuksesta huolimatta saisi. Rokote on sitä tehokkaampi, mitä nopeammin se annetaan altistumisen jälkeen.

Suomessa todettu 30 apinarokkotartuntaa

Suomessa on todettu tähän mennessä 30 apinarokkotapausta. Suurin osa tartunnoista on saatu ulkomailla. Osa tartunnoista on kuitenkin saatu kotimaassa, joten tartunnan mahdollisuus myös Suomessa kannattaa huomioida. Kaikki tartunnan saaneet ovat miehiä.

Maailmalla apinarokkotartuntoja on todettu vuonna 2022 yhteensä noin 53 000. Eniten tapauksia on ollut Yhdysvalloissa, Espanjassa, Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa. Kaikkiaan tartuntoja on ollut 100 eri maassa.

Tauti paranee yleensä itsestään

Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, eikä se tyypillisesti tartu lyhyissä arkielämän kohtaamisissa. Riski apinarokon leviämiseen laajemmin väestössä on pieni. 

Tänä vuonna Afrikan ulkopuolella todetuista tartunnoista valtaosa on saatu seksissä. Kuka tahansa voi saada tartunnan, mutta Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tartuntoja on ollut etenkin miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa sekä uusia tai useita eri kumppaneita. Kondomi suojaa oikein käytettynä useilta seksitaudeilta, mutta se ei anna riittävää suojaa apinarokkoa vastaan.

Apinarokkoon liittyy tyypillisesti näppyläinen tai rakkulainen ihottuma, jolle ei ole muuta selittävää syytä. Ihottumaa ennen voi ilmetä muita yleisiä infektio-oireita, kuten kuumetta tai päänsärkyä.

Apinarokon hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Yleensä vakavat taudinkuvat esiintyvät niillä, joiden puolustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt.

Jos epäilet apinarokkotartuntaa, vältä fyysisiä kontakteja, ja ole yhteydessä terveydenhuoltoon puhelimitse, ennen kuin hakeudut hoitoon. Erityisen tärkeää on välttää läheisiä kontakteja raskaana oleviin ja lapsiin sekä henkilöihin, joilla on vakava perustauti ja tästä syystä heikentynyt puolustuskyky.