Iltalehti raportoi saamistaan tiedoista hallituksen sisältä liittyen uusiin koronatoimenpiteisiin.

Ne tulisivat pandemiasta voimallisemmin kärsiville alueille, eli Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Kauniaisiin ja Turkuun.

Iltalehden mukaan hallitus on valmistellut yleisiin sisätiloihin ja julkisiin liikennevälineisiin säädettävää maskipakkoa. Sitä valvoisi poliisi. Maskittomuudesta rapsahtaisi 40 euron rikesakko. Maskittomuus olisi mahdollista vain terveydellisistä syistä.

Liikkumisrajoitukset lähtisivät siitä, että ihminen saisi liikkua ulkona oman perheensä tai samassa kotitaloudessa olevien ihmisten kanssa, tai yhden ulkopuolisen henkilön. Tässä ei olisi vuorokaudenaikarajoitusta. Yksi perheenjäsen kerrallaan voisi tavata vaikkapa yksin asuvaa sukulaista.

Ulkona liikkuminen sallittaisiin virkistystarkoituksessa (esimerkiksi lenkkeillen) tai välttämättömyydestä johtuen. Välttämättömyyttä on esimerkiksi kaupassa käynti ja lääkkeiden hankkiminen, työ tai opiskelu. Sallittua olisi myös lemmikkien ulkoilutus turvaetäisyyksin. Lapset saisivat myös leikkiä, ja yksi vanhempi heitä valvoa, Iltalehden saama aineisto kertoo.

Liikkuminen esimerkiksi uskonnollisiin tilaisuuksiin tulisi myös kielletyksi. Rajoitukset olisivat voimassa kerrallaan pari viikkoa. Iltalehden mukaan hallituksella on erimielisyyttä lasten opetuksen järjestämisestä.