Kongon terveysministeriö ilmoitti muutamia päiviä sitten havainneensa uuden ebola-epidemian. Edellinen epidemia maan luonteisosassa julistettiin päättyneeksi vain viikkoa aiemmin.

Tapaukset ovat Pohjois-Kivun maakunnasta, läheltä Ugandan rajaa. Välimatkaa epidemia-alueilla on yli 2500 kilometriä, eikä epidemioiden oleteta liittyvän toisiinsa.

Ebolan kaltaiseen tautiin sairastuneita on elokuun alkuun mennessä ilmoitettu olevan 26, ja heistä 20 on menehtynyt. Laboratoriovarmistettuja tapauksia on ollut neljä. Epidemia on maan kymmenes sen jälkeen, kun ebolavirus ensimmäisen kerran löydettiin vuonna 1976.

Riski suomalaisille hyvin pieni

Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut nykyisen epidemian muodostavan korkean riskin maan sisällä sekä lähialueilla. Pohjois-Kivun huonon turvallisuustilanteen pelätään vaikeuttavan epidemian torjuntaa paikallisesti. Riski taudin leviämiselle Eurooppaan on kuitenkin hyvin pieni.

Ebola on viruksen aiheuttama vakava verenvuotokuume, joka johtaa usein kuolemaan. Tartunnan saaneista yli puolet menehtyy. Tauti tarttuu ainoastaan suorassa kosketuksessa sairastuneen tai kuolleen henkilön ruumiineritteisiin.

Taudin hoito on oireenmukaista. Tautia vastaan on kehitetty kokeellinen rokote, jota käytettiin laajasti ensimmäistä kertaa torjumaan toukokuussa alkanutta epidemiaa Kongon demokraattisessa tasavallassa.