En koe olevani mikään setämies, kirjoittaa 42-vuotias Jartsi, jolla on 21-vuotias tyttöystävä, itseään puolet nuorempi. Hieman erilaisempi näkökulma ikäerokeskusteluun tulee tässä.

Alun perin kirjoitin aiheesta erään ison keskustelusivuston palstalle, mutta se hukkui sinne. Minulta kuitenkin pyydettiin tätä kirjoitusta tänne, joten päätin kirjoittaa uuden.

Minua on aina ihmetyttänyt ihmisten tuomitseminen. Johtuuko se peloista, typeryydestä, tietämättömyydestä, omasta riittämättömyydestä, mistä se johtuukaan, mutta ikäerot tuomitaan hyvin usein. Tältäkin sivustolta on saatu lukea, kuinka nuori nainen on hyväksikäytetty ja mies puolestaan hyväksikäyttäjä. Tai sitten nainen on puolestaan rahan perässä ja hyödyn – jos siis suhteessa on ikäeroa.

En ole kovinkaan usein nähnyt miesnäkökulmaa aiheeseen, joten tässä se tulee. Olen 42-vuotias nuorekas mies,  jolla on puolet nuorempi tyttöystävä. Mitä sitten! Keneltä se on pois? Minulla ei ole erityisesti rahaa, olen normiduunari. En ole kovinkaan lapsellinen, mielestäni, mutta ehdottomasti lapsellisempi kuin 21-vuotias tyttöystäväni, jos pitää valita. Sovimme hyvin yhteen. Olen nuorekas, pukeudun nuorekkaasti, en silti – älkääpä taas alkako – hae kadotettua nuoruuttani.

Minä olen vain tällainen. Olen aina ollut. En voisi koskaan seurustella ikäiseni kanssa, enkä tiedä mistä se johtuu. Tai en voi sanoa en koskaan, sillä olenhan seurustellutkin. Mutta ne ovat erityistapauksia ne.

Moni sanoo minulle, että kun olet 70-vuotias, yritätkö silloinkin saada rinnallesi kaksikymppisen. Enpä usko. Tai mistä minä tiedän. Olen kuitenkin onnellinen näin, ja niin kauan kuin kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, niin ei kai tämä ole muilta pois. Miksikään setämieheksi en kyllä ala, se on vähän loukkaava termi.

Suurin osa arvostelijoista on ikäisiäni naisia, jotka eivät ymmärrä että joku voi tykätä nuoremmasta naisesta, ja että se on ihan normaalia. Heidän puolisonsakin tykkää, ei vain sano sitä ääneen.

Sitten on nämä jotka sanovat että mitä järkeä kaksikymppisen päässä on. Paljonkin on. Tai yhtä vähän kuin nelikymppisen. Yksilöllisiä asioita nämä ovat. En minäkään voisi seurustella 20-vuotiaan kanssa, jonka arvomaailmaa siivittävät selfiet.

Ulkonäkö. Kyllä se ratkaisee. Minusta monet vanhenevat ulkoisesti – koska haluavat. Miksi alatte pukeutua tuulipukuihin, te nelikymppiset naiset, vaikka voisitte käyttää ihan hyvin niitä farkkuja joita kaksikymppisenäkin. En halua mummoseuraa kuitenkaan. No tässä provosoin ihan tieten tahtoen, ymmärtäkää se.

Ottakaa kantaa ja keskustelkaa ja yrittäkää ymmärtää, että tässä on kyseessä kaksi täysin aikuista ihmistä, vapaita tulemaan ja menemään. Onko tämä meille pysyvä elämäntilanne, en tiedä, kummallekaan. Mutta onko se teidän asianne miettiä sitä?

Rakkaudella Jartsi

Jutussa on kuvituskuva

ILMOITUS
ALOITA TIENAAMINEN KERTOMALLA MIELIPITEESI YRITYKSISTÄ JA TUOTTEISTA