Laulaja Sannin vihjaileva musiikkivideo ”Vahinko” aiheutti keskustelua. Nyt Sexpon seksuaalikasvattajat Anna Kolster ja Patricia Thesleff antavat neuvoja vanhemmille keskustelun aloittamiseen lasten kanssa.

Vahinko-musiikkivideolla lapset laulavat seksuaalisesti vihjailevaa laulua, jossa kerrotaan lyhyestä seksisuhteesta.

Musiikkivideon julkaisun on myönnetty olevan kömmähdys.

Kuinka lapset sitten suhtautuvat yleensä tämänkaltaiseen sisältöön? He usein toistavat kuulemiaan asioita, joskus he ymmärtävät osittain, mistä on kyse, mutta usein nuoremmat lapset eivät edes tiedä, mitä jokin seksiin viittaava sana tai lause tarkoittaa. Sen sijaan he reagoivat siihen, miten aikuiset heidän ympärillään asiaan suhtautuvat. Lapset saattavat toistella seksiasioita, koska se aiheuttaa aikuisissa vipinää, on kiellettyä tai hämmentää.

Jos lapsi hämmentyy tai ihmettelee jotakin näkemäänsä tai kuulemaansa seksiaiheista sisältöä, on vanhemman tehtävä selittää, mistä on kyse ja tarjota lapselle turvallinen mahdollisuus saada tietoa, pohtia asiaa ja kertoa tunteistaan.

Sexpon seksuaalikasvattajat Anna Kolster ja Patricia Thesleff neuvovat nyt kuinka:

  1. Seksuaalikasvatus on tärkeää kaikissa lapsen kehitysvaiheissa: Keskustele lapsesi kanssa usein, älä jätä sitä vasta ongelmatilanteisiin.
  2. Kysy lapseltasi, mitä hän ajattelee näkemästään tai kuulemastaan.
  3. Älä siirrä omaa ahdistusta tai pelkoa lapsellesi. Käsittele omia huoliasi toisten aikuisten tai ammattilaisten kanssa.
  4. Puhu asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä, älä valehtele tai välttele aihetta. Kiertely ja nolostelu tarttuvat helposti ja viestittävät lapselle, että asiassa on jotakin hävettävää.
  5. Ole lapsesi puolella. Pohdi lapsen kanssa yhdessä, mistä hänen näkemässään tai kuulemassaan on kyse. Kun olet aktiivisesti mukana lapsen pohdinnassa, tiedät miten hän tuntee ja kokee asiat.
  6. Kun puhut seksuaalisuudesta lapsen kanssa, ilmaise asiat myönteisillä tavoilla. Näin vältät häpeän ja syyllisyyden tuottamista.
  7. Jos keskusteleminen on sinulle vaikeaa, pyydä apua muilta aikuisilta tai seksuaalikasvatuksen ammattilaiselta.

Avoin ja rehellinen, ikätasoon sopiva keskustelu seksiasioista lapsen kanssa on paras suoja seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia vastaan. Jos lapsella on turvallinen ja avoin keskusteluyhteys aikuisen kanssa, myös kielteisistä kokemuksista ja tunteista, kuten epämiellyttävistä viesteistä tai kokemuksista, on helpompi kertoa aikuiselle. Varhain syntynyt keskusteluyhteys helpottaa aiheesta puhumista myös myöhemmissä ikävaiheissa, kuten teini-iässä.