Raskausaikana tupakoivan lapsi ei pärjää armeijan kuntotestissä

0

Tuore Oulun yliopiston tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että äidin raskaudenaikainen tupakointi ennustaa poikalapselle heikkoa kestävyyskuntoa 19-vuotiaana.

Tutkimuksessa mitattiin kestävyyskunto 12 minuutin Cooper-juoksutestillä kaikilta niiltä 508:lta mieheltä, jotka aloittivat varusmiespalveluksen Sodankylän jääkäriprikaatissa vuonna 2005. Miehet, joiden äidit olivat tupakoineet raskauden aikana, suoriutuivat heikommin Cooperin testissä verrattuna niihin, joiden äidit eivät olleet tupakoineet.

Raskauden aikana tupakoineiden äitien pojat juoksivat keskimäärin 140 metriä vähemmän 12 minuutin aikana kuin tupakoimattomien äitien pojat. Yhteys ei selittynyt muilla tekijöillä.

Suomessa noin 10–15 prosenttia odottavista äideistä tupakoi raskauden aikana. Raskaudenaikaisella tupakoinnilla on monia pitkäaikaisvaikutuksia jälkeläisen terveyteen, ja tämän tutkimuksen perusteella myös kuntoon.

Jaa

Kommentoi