Koronavilkkusovellus ei ole toiminutkaan odotetulla tavalla ja siinä on ollut ongelmia, kertoo THL.

Teknologiayhtiö Solita korjaa parhaillaan ongelmaa, joka koskee useiden tuntien mittaisia altistumistilanteita eli ”pitkiä kohtaamisia”. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kodeissa tapahtuvat altistumiset, joissa yhdellä perheenjäsenestä on todettu tartunta. Koronavilkku ei ole lähettänyt näistä kohtaamisista altistumisilmoituksia muille perheenjäsenille.

-Vika on käyttöjärjestelmän rajapinnassa, ja korjaamme sitä parhaillaan. Vika koskee pitkiä, yhtäjaksoisia altistumistilanteita. Se ei vaikuta satunnaisten kohtaamisten seurantaan, sanoo Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä.

Koronavilkusta on julkaistu myös uusi versio. Päivityksessä on ratkaistu yleisimpiä ongelmia, jotka ovat saattaneet haitata aiemmin sovelluksen toimintaa. 

Varmistathan, että puhelimesi on päivittänyt Koronavilkun uusimpaan versioon. Jos käytät Android-puhelinta (esim. Samsung, Huawei, Xiaomi, Nokia), avaa Koronavilkku-sovellus päivityksen jälkeen, jotta tarvittavat muutokset tulevat voimaan, kehottaa THL.