Diabetesliitto teki lokakuussa 2022 verkkokyselyn, johon vastasi 4 463 henkilöä: diabetesta sairastavia, heidän läheisiään, diabeteksen hoidon ammattilaisia ja muita diabeteksen arjessaan kohtaavia.
Kyselyvastausten perusteella koottu Diabetes arjessa -raportti kertoo, millaista vastaajien arki diabeteksen kanssa on.
Diabetesta sairastavat elävät pääsääntöisesti onnellista arkea ja jaksavat hyvin, vaikka diabetes haastaa ja kuormittaa arkea monin tavoin. Diabetes edellyttää asioiden ennalta suunnittelua, mikä tarkoittaa sitä, että spontaani tekeminen jää usein pois. Monet myös kokevat diabeteksen heikentävän elämänlaatua ja jaksamista. Jatkuva säätäminen ja tasapainoileminen herättää tunteita onnistumisesta ja tyytyväisyydestä aina turhautumiseen ja väsymiseen asti.
Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten arjessa korostuvat diabeteksen kokonaisvaltaisuus ja jatkuvaa huomiota vaativa hoitaminen. Hoitoväsymys on hyvin yleistä, ja diabeteksen koetaan usein heikentävän elämänlaatua.
Terveysalan tuotteet Diabeteskaupasta. Edullisesti ja asiantuntemuksella. Tästä ostoksille.
Tyypin 2 diabetesta sairastavilla diabetes ei pääsääntöisesti ole aivan yhtä kokonaisvaltaisesti läsnä arjessa kiun tyypin 1 diabetesta sairastavilla. Heidän arkeaan haastavat erityisesti lisäsairaudet ja muut sairaudet sekä ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat vaivat. Monet kerovat kuormittuvansa erityisesti puutteellisten hoitovälineiden sekä riittämättömän hoidonohjauksen vuoksi.
Diabetesta sairastavien lasten ja nuorten vanhempien arkea rytmittävät lapsen diabetes, perhe-elämä ja oma työ. Heille ei jää tarpeeksi aikaa nukkua ja levätä eikä pitää yllä sosiaalisia suhteita. Hoitoväsymys on yleistä. Useat kokevat jääneensä varsin yksin lapsen diabeteksen kanssa, ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös jäänyt taka-alalle.
Monet kyselyyn vastanneista toivovat, että arki diabeteksen kanssa huomioitaisiin nykyistä systemaattisemmin osana hoidonohjausta ja vastaanotoilla keskusteltaisiin enemmän jaksamisesta. Keskustelua toivotaan myös hoidon toteuttamisesta arjessa, sillä nyt monella suuri osa voimista kuluu verensokeriarvojen kanssa taisteluun, säätämiseen ja huolehtimiseen.
Terveysalan tuotteet Diabeteskaupasta. Edullisesti ja asiantuntemuksella. Tästä ostoksille.