Aika ajoin markkinoilla esitellään uusia innovaatioita ja luvataan niiden olevan mullistavia keksintöjä. Totuus ei useinkaan ole näin yksinkertainen, sillä esimerkiksi tietokoneet ja laskurit eivät pysty huomioimaan inhimillisiä tekijöitä.

Uusimpia markkinoilla olevia ”ehkäisymenetelmiä” on tietokone. Pieni, muutama sata euroa maksava laite, jonka väitetään kertovan, milloin nainen voi ja milloin ei voi tulla raskaaksi. Näin ollen ehkäisyä ei tarvitsisi laitetta käytettäessä käyttää ja toisaalta laite taas kertoisi, milloin on aika tositoimiin, jos haluaa vauvan.

Hedelmällisyystietokoneiden valmistajat väittävät, että laitteet ovat todella varmoja, jopa 100-prosenttisia.

Gynekologian erikoislääkäri Sirpa Eviö on nyt todennut, ettei hän koskaan suosittele laitetta asiakkailleen. Ne eivät ole hänen mielestään luotettavia. Raskaudensuunnitteluun ne sopivat, mutta eivät ehkäisyyn. Tärkeitä syitä on kaksi:

  1. Kuukautiskierrot eivät ole samanlaisia jatkuvasti. Eviö on seurannut niitä vuosien ajan. Tietokone kuitenkin olettaa niiden olevan muuttumattomia.
  2. Kone ei huomioi sitä, että hyvä siittiö voi elää lähes viikon. Niitä voi olla naisen sisällä siis pitkäänkin.

Hedelmällisyystietokoneet perustuvat naisen lämmön mittaukseen. Laite pyrkii tunnistamaan sen milloin munasolu irtoaa.

Lähde: MN