Päihdelinkin Minun hyvä syyni -kampanja herättelee ihmisiä miettimään omia syitään juoda. Kampanja kestää syyskuun alusta marraskuun loppuun ja sen aikana kertyy ajankohtaista, myöhemmin julkistettavaa tietoa suomalaisten juomisesta.
Alkoholi kuuluu tiiviisti suomalaiseen arkeen ja juhlaan. Vain joka kymmenes kertoo olevansa raitis. Toiset juovat iloon, toiset suruun ja yksinäisyyteen. Jotkut juovat vain tavan vuoksi. Syyt voivat olla tiedostettuja tai tiedostamattomia. Nyt A-klinikkasäätiön suosittu Päihdelinkki.fi-palvelu haluaa selvittää, miksi suomalaiset oikeastaan juovat.
Usein ajatellaan, että alkoholihaitat koskettavat vain suurkuluttajia ja alkoholisteja. Näin ei kuitenkaan ole. Silloin tällöin haitallisesti alkoholia käyttäviä tavallisia ihmisiä on enemmän kuin suurkuluttajia, ja suuri osa yhteiskuntaa kuormittavista alkoholihaitoista syntyy valtaväestön alkoholinkulutuksesta. Sosiaaliset ongelmat ja vakavat terveyshaitat kasautuvat suurkuluttajille.
TNS-gallupin tutkimuksen (EHYT ry) mukaan suomalaiset suhtautuvat juomiseen varsin tiukasti: kohtuutta on korkeintaan neljä annosta alkoholia kerralla muutaman viikon välein – ja pari kertaa vuodessa voi ottaa hiukan enemmän.
-Kohtuuden ihanteen ja todellisen alkoholikäytön välillä vaikuttaa olevan melkoinen juopa, toteaa projektikoordinaattori Tiia Ruokosalo A-klinikkasäätiöstä.
Minunhyväsyyni.fi-kampanjasivustolla kannattaa vierailla. Siellä annetaan alkoholinkäyttöön liittyvää infoa. Sivustolla voi kirjoittaa myös oman hyvän syynsä juoda generaattorin luomiin etikettipohjiin.