Tammikuu päättyi, mutta tipattomuus voi silti jatkua. EHYT ry eli Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto keräsi tammikuun aikana kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat päättäneet elää ilman alkoholia. Vastaajat olivat iältään kolmekymppisestä yli 70-vuotiaisiin ja asuivat eri puolilla Suomea.

Näin ihmiset vastasivat:

Tipattomuudesta tuli uusi elämäntapa

”Tämä on itse asiassa 10. tammikuu tipattomalla. Siistiä huomata, että elämänlaatu on parantunut päihteettömyyden myötä. Oon saanut tutustua huikeeseen määrään saman henkisiä ihmisiä ja elämänpiiri on laajentunut. Yöihmisestä on tullut aamuihminen. Valmistuin uuteen ammattiin ja oon saanut rempallaan olleet raha-asiat kuntoon. Oon päässyt toteuttamaan unelmiani, esimerkiksi osallistunut Sulkavan soutuun. Seuraan kiekkoa ja oon vuosia käynyt paikallispeleissä, tunnelma fanien kesken on mahtava. Nämäkin elämykset tuntuvat aidommilta päihteittä.”

Pekka

”Oon ollut nyt lähes neljä vuotta ilman päihteitä. Siitä on tullut osa mua. On siistiä, kun on aikaa ja rahaa tehdä muuta. En kaipaa krapula-aamuja. Selvin päin oon kokenut elämäni parhaimmat keikat, ulkomaan reissut, vaput ja muut juhlapyhät. Pystyn keskittymään olennaiseen. Liikunta, kuten lenkkeily ja salilla käynti, on tullut painonlaskun ja jaksamisen myötä entistä tärkeämmäksi osaksi mun arkea. Jaksan selkeästi paremmin myös hoitaa työni. Suhteet perheenjäseniin ja muihin läheisiin ystäviin ovat päihteiden käytön lopettamisen jälkeen parantuneet huomattavasti. Siistiä on ollut huomata näiden lähes neljän vuoden aikana omassa hyvinvoinnissa tuntuvia muutoksia.”

Joonas

Terveys ja hyvinvointi on tärkeintä

”Koen, että elämä on paljon helpompaa ja on mukavampaa olla ns. ”Aina Tipattomalla”. Silloin ei tarvitse miettiä, voiko esim. lähteä jonnekin yks kaks kun aina on ajokunnossa. Elämä on parasta huumetta!”

Eila

”Oon ollut päihteittä 53-vuotiaasta lähtien. Oon saanut paljon uusia kokemuksia ja ystäviä, luopumatta mistään muusta kuin päihteistä. Lisäksi oon vuosien saatossa saanut rohkeutta kohdata elämän tuomat haasteet ja tunteet sellaisina kuin ne ovat. Suhteet läheisiin ovat parantuneet. Unet ovat makoisampia ja aamutkin parempia. Oon onnellinen ja terveesti ylpeäkin, kun sain ja älysin ryhtyä 20 vuotta sitten tipattomalle. Tästä kaikesta saan kiittää aktiivista A-kiltatoimintaa. Iloa päiviin tuottaa lastenlapset ja mummona olo on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni.”

Irja

”Tipatonta tammikuuta voi viettää myös ympärivuotisena. Minulle raittius merkitsee vapautta riippuvuuksista ja kemiallisista aineista. Raittius on myös vapautta ajatella itse ja elää ilman yhteisön paineita, edistäen omaa hyvinvointia.”

Tuulahannele

Tipattomuus periaatteena

”Olen ollut joskus tilanteissa, joissa on tarjottu alkoholia, mutta olen kieltäytynyt houkutuksesta. Kieltäytyminen ei ole minulle vaikeaa. Oma uskonto auttaa. Olen iloinen siitä, että en ole vahingoittanut elimistöäni juomalla alkoholia. Myös rahaa on säästynyt, sillä alkoholi on kallista. Suosittelen tipattomuutta ihan kaikille, en pelkästään muslimeille.”

Bassam

”Ankarat mutta mieluisat ”stahanovilaiset” työvuodet lapsuuden maatilalla ja tarina Turmiolan Tommista vaikuttivat minuun lapsuusvuosinani niin, että päätin jo 11-vuotiaana olla koskaan käyttämättä alkoholia. Päätös on pitänyt prikulleen. Olen vuosikymmenien kuluessa osallistunut mm. satoihin juhlapäivällisiin tieteellisten kongressien yhteydessä kotimaassa ja ulkomailla. Seuraavana aamuna monet kollegani istuvat luennolla varsin vaisuina hauskan illan jälkeen. Minullakin on ollut aina tosi hauskaa, mutta pää ei särje aamulla. Raittiina olen matkustanut hiukan paremmassa mukavuusluokassa, kohta 78 vuotta.”

Martti

”Olen lapsesta saakka omaksunut raittiuden. Nuorena olin aktiivinen kilpaurheilija. Monipuolinen harrastustoiminta antoi paljon sisältöä elämään. Myös raittiusliike tuntui heti omalta. Valinta tuli tietoiseksi. Aloin myös ymmärtää, mikä vaikutus päihteillä on yhteiskunnan pahoinvointiin. Halusin vaikuttaa epäkohtien korjaamiseen.

Koskaan en ole kokenut, että olisin jäänyt päihteettömyyteni vuoksi paitsi jotakin tai ulos jostakin.  En halua ”kemiallisten tajunnanmuutosaineiden ” vaikutuksia. Raittius on alkuperäinen eli ”luomu”-elämäntapa.

Kaikki ne hyödyt ja hyvät asiat, joita ihmiset kokevat saaneensa jo 1 kuukauden tipattomuudella, ovat siis käytössäni jatkuvasti.”

Marja-Leena

Tipattoman perinne juontaa juurensa 40-luvulta

Tipaton tammikuu on perinne, joka on jatkunut jo vuosikymmeniä. Kampanjaa on tiettävästi järjestetty Suomessa vuodesta 1942. Tipattomalle voi ryhtyä itselleen sopivalla tavalla, esimerkiksi viettämällä kuukauden kokonaan ilman alkoholia, tai vähentämällä alkoholin käyttöä.

Tammikuussa 2020 noin 18 prosenttia alkoholia käyttävistä aikuisista vietti Tipatonta ja heistä peräti 58 prosenttia jatkoi tipatonta vielä helmikuussa. Lisäksi 13 prosenttia kertoi juoneensa tipattoman jälkeen vähemmän alkoholia kuin ennen sitä. EHYT ry teettää vuosittain tuhannen henkilön kyselytutkimuksen, jolla seurataan tipattoman viettoa ja keskeisiä lukuja.