Suomessa on järjestetty nuorten maksuttoman ehkäisyn kokeilu. Lähes kaikki nuorten maksuttoman ehkäisyn kokeiluun osallistuneista hyvinvointialueista jatkavat maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kokeilun jälkeenkin.
Kokeilun aikana nuorten ehkäisypalvelut yhtenäistyivät, palvelujen saatavuus parani ja tavoitettiin myös aiemmin palvelujen ulkopuolelle jääneitä nuoria.
”Nuoret ovat Suomessa olleet ehkäisypalvelujen suhteen eriarvoisessa asemassa, koska maksutonta ehkäisyä on joissakin kunnissa tai joillakin alueilla saanut jo vuosia, mutta toisilla alueilla sitä ei ole ollut lainkaan tarjolla tai sen saaminen on ollut hyvin vaihtelevaa”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti.
Kokeilun avulla kehitettiin alle 25-vuotiaille suunnattuja seksuaaliterveyspalveluja. Kokeilu toteutettiin osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa vuosina 2022–2023. Maksuttoman ehkäisyn kokeiluun osallistui 16 hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki.
Hyvinvointialueet – Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta – ja Helsingin kaupunki jatkoivat maksuttoman ehkäisyn tarjoamista myös vuonna 2024. Maksutonta ehkäisyä on päätetty tarjota joko alle 20- tai alle 25-vuotiaille myös hyvinvointialueilla, jotka eivät osallistuneet kokeiluun.