Ruokavirasto suosittelee käyttämään ulkomaisia pakastemarjoja vain kunnolla kuumennettuina. Eri puolilla maata on esiintynyt toistuvasti norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista. Lisäksi Hepatiitti A-viruksen epäillään aiheuttaneen muutamia epidemioita pakastemarjojen välityksellä muutamia vuosia sitten.
Nyt kaikki Iittalan verkkokauppaan, siellä voit tehdä löytöjä – tästä linkistä sisään
Ruokavirasto kehottaa kuluttajia ja elintarvikealan toimijoita tarkistamaan hankkimiensa pakastemarjojen alkuperän ja ruokamyrkytysten välttämiseksi nauttimaan ulkomaiset marjat vasta riittävän kuumentamisen jälkeen. Ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat tulee kotikeittiössä kuumentaa kauttaaltaan vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa tai keittää 2 minuutin ajan.
Elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa, jos alkuperämaan pois jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Pakastetut ulkomaiset marjat voivat olla Suomessa pakattuja, joten pelkkä elinkeinonharjoittajan nimen tarkistaminen ei riitä ilman alkuperämaan tarkistamista.
Virukset voivat päästä marjoihin esimerkiksi saastuneen veden välityksellä. Pakastaminen säilyttää virukset hengissä ja tartuntakykyisinä. Jos marjat käytetään sulatuksen jälkeen sellaisenaan tai ainoastaan niitä lievästi kuumentaen, eivät virukset tuhoudu.
Virusten tutkiminen elintarvikkeista on äärimmäisen hankalaa eikä elintarvikelaboratorioissa ole saatavilla rutiininomaisia menetelmiä virusten todentamiseen marjoista. Menetelmän kehittely jatkuu koko ajan.
Kotimaiset marjat ja ulkomaiset tuoreet marjat
Ruokaviraston antamat suositukset ulkomaisten pakastemarjojen kuumennuksesta perustuvat Ruokaviraston ruokamyrkytysepidemiarekisteriin. Rekisterissä ovat kaikki kuntien elintarvikevalvontaviranomaisten Ruokavirastolle ilmoittamat ruokamyrkytysepidemiat. Kaikkiin kuumentamattomiin kasviksiin voi liittyä jonkinlainen mikrobiologinen riski, eikä 100 % varmuutta jonkin tietyn tuotetyypin puhtaudesta ole siksi koskaan mahdollista antaa.
Nyt kaikki Iittalan verkkokauppaan, siellä voit tehdä löytöjä – tästä linkistä sisään
Kuumennussuositusta ei ole annettu tuoreille marjoille eikä pakastetuille kotimaisille marjoille, koska ruokamyrkytystapauksia, joissa näiden tuotteiden epäillään toimineen välittäjäelintarvikkeina, on vain vähän.