No molemmat luovuttavat. Nimittäin verta.

Kyseessä on verenluovutuskisa ja -haaste.

Kampanjaa ideoimassa on ollut sairaanhoitajaopiskelija Janina Hyttinen, joka kertoo, että ajatus kilpailusta syntyi yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opiskelijajärjestö JASTOn hallituksen kanssa.

-Verenluovutus on tärkeä teko, joka pelastaa ihmishenkiä päivittäin. Kampanjamme avulla haluamme muistuttaa tämän eleen merkityksestä ja samalla luoda mukavaa kilpailuhenkeä opiskelijoiden ja ammattilaisten välille, Hyttinen toteaa.

Suomen Sairaanhoitajat ry on haasteen vastaan ottava osapuoli. Se korostaa verenluovutuksen merkitystä ja kannustaa kaikkia opiskelijoita ja ammattilaisia osallistumaan kampanjaan.

-Kilpailu on mainio tilaisuus kaikille osallistujille paitsi auttaa verta tarvitsevia potilaita myös saada tietää oman veriryhmänsä. Lisäksi jokainen luovuttaja saa muistoksi haalarimerkin, muistuttaa Anne Jämsén, Suomen Sairaanhoitajien opiskelijatyöstä vastaava asiantuntija.

Kampanja alkaa 4.6. ja jatkuu toukokuun 2025 loppuun saakka. Verta voi luovuttaa missä tahansa Veripalvelun toimipisteessä.