Kaupallinen yhteistyö Vertaaliittymät.fi/WebCube Oy
Sami oli lukenut juttuja siitä kuinka perheen kuluja kilpailuttamalla voisi säästää vuositasolla satasia ellei jopa enemmänkin.

Sitten Sami kuuli naapurin Tanelilta, että tämä oli istunut yksi ilta alas ja tehnyt asialle oikeasti jotakin. Ja hämmästellyt miten paljon voikaan säästää!

Sami ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi ja päätti itse tehdä samoin.

Näin se käy

Taneli vinkkasi Samille parista sivustosta, jossa saattoi kilpailuttaa helposti ja kätevästi sekä sähkönsä että puhelinliittymänsä.

Eipä muuta kuin sinne!

Kun Sami katsoi puhelinliittymien hintoja hän hoksasi heti, että edellinen liittymä oli jäänyt kyllä aataminaikuiselle tasolle. Hän maksoi selvästi liikaa. Mikähän mahtoi olla oman isoäidin tilanne? Hänen puhelinasiansa piti hoitaa kuntoon myös, sillä ne varmasti olivat esihistoriallisella ajalla.

Vertaaliittymät.fi-sivustolta Sami pääsi valitsemaan suoraan minkä operaattorin liittymätarjoukset hän halusi nähdä.

Tai sitten hän sai tutustua tämän hetken kuumimpiin liittymätarjouksiin. Kuulosti kätevältä!

-Olen joskus käynyt katselemassa puhelinyhtiöiden sivuilla hintoja, ja jokainen operaattori ilmoittaa ne omalla tavallaan. Vertaaliittymät.fi-sivusto oli siitäkin hyvä kokemus, että siinä kaikki esitettiin allekkain erittäin selvällä ja havainnollistavalla tavalla. Mikään ei jäänyt epäselväksi. Siitä vain valitsemaan itselleen paras vaihtoehto, Sami kehuu.

Tilaus hoitui nappia painamalla.

-Tuli säästettyä selvää rahaa vuositasolla, ja sain vielä nopeamman liittymänkin! Ihan voittajaolo!

Suorastaan hurja säästö!

Kilpailuttamisen kätevyydestä innostuneena Sami sukelsi seuraavaksi vertaaliittymät.fi/sähkön-kilpailutus -sivustolle. Sitä ennen hän oli tsekannut entisestä sähkölaskustaan perheensä vuosikulutuksen määrän kilowatteina.

Oman sähköyhtiön kilowattihinta oli aika muikea, joten Sami hätkähti tarjouksia sähkön myyntihinnoista.

-Tässä pääsi valitsemaan monesta vaihtoehdosta, ja tämän säästön kohdalla puhutaan jo merkittävistä asioista. Miksi maksaisin samasta aineettomasta asiasta ylimääräistä? Tarjouksissa saattoi myös valita eri energiamuotojen välillä.

Hinnoittelu ja sen mitä sillä saa on vertaaliittymät.fi/sähkön-kilpailutus-sivustolla hyvin esillä. Havainnoit vuosikulutuksesi, kilowattihinnat, perusmaksut (jos niitä on) ja niin edelleen – yhdellä silmäyksellä.

Kun Sami istahti alas kaupat tehtyään, hän laski säästäneensä vuositasolla ihan konkretiaa.

-Nyt on kuulkaa semmoinen asia että tienasin juuri itselleni kuntokeskuksen verran rahaa, ja se on paljon se! Seuraavaksi hoidetaan mummin sähkö- ja puhelinasiat kuntoon!