TNS Gallupin toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisista aikoo lisätä villiruuan käyttöä tulevaisuudessa. Suomalaisten mielissä villiruoka ymmärretään yleisimmin vapaana, viljelemättä kasvaneena ruokana.

Yli puolet suomalaisista marjastaa

Tutkimuksen mukaan marjat ovat suomalaisille selvästi suosituin villiruuan muoto. Yli 80 prosenttia suomalaisista syö marjoja aktiivisesti läpi vuoden, ja yli puolet käy marjassa marjastuskautena edes silloin tällöin. Kolmasosa kertoo ostavansa pakastemarjoja kaupasta.

-Marjastus on ehdottomasti suosituin tapa kerätä villiruokaa – se on monille jo lapsuudesta tuttua ja sen me osaamme. Pakastaminen taas on alkuperäinen säilöntätapa ja helppo keino jatkaa tuoretuotteiden sesonkia, tutkimuksen tilanneen Polarican marja- ja lihatuotteista vastaava Anna Karri pohtii.

Sienestämässä käy vähintään silloin tällöin hieman yli kolmannes. Metsästystä harrastaa kuusi prosenttia vastaajista.

Poro kiinnostaa

Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoo syövänsä sekä riistaa että poroa harvoin tai ei lainkaan ja vain kolme prosenttia kertoo ostavansa niitä säännöllisesti.

-Riista ja poronliha ovat edelleen harvojen saatavilla. Sitä pääsevät syömään ne, joilla on lähipiirissä metsästysseuran jäseniä tai poronhoitajia. Kuusi kymmenestä kertoo, että riistalihaa on vaikea löytää ruokakaupasta. Lisäksi lähes puolet vastaajista uskoo, että söisi enemmän riistaa ja poroa, jos niitä olisi enemmän myynnissä ruokakaupoissa, Karri kertoo.

Myös riistan ja poronlihan valmistaminen on monelle vierasta.

Villiruokaa pidetään terveellisenä ja vapaana kasvanutta lihaa eettisempänä kuin kasvatettua lihaa.
Tutkimuksen mukaan villiruokaan liittyy paljon positiivisia mielikuvia. Yleisin niistä on terveellisyys, jonka yli 70 prosenttia vastaajista liittää vapaana kasvaneisiin marjoihin, sieniin ja riistaan.

Vapaana kasvaneen eläimen lihan kohdalla korostuu myös eettisyys: lähes 70 prosenttia kokee, että vapaana eläneen eläimen lihan syöminen on eettisempää kuin kasvatetun lihan. Lisäksi yli 70 prosenttia vastaajista uskoo, että vapaana eläneen eläimen lihan syöminen on ympäristöystävällistä.

TNS Gallup Oy toteutti tutkimuksen Polarican toimeksiannosta keväällä 2016. Kyselyyn vastasi yhteensä 1017 suomalaista.