Mielenterveyden tutkimusprofessori Timo Partonen (THL) on sitä mieltä, että masennus on mahdollista ehkäistä.
Partosen mukaan yksi 15:sta suomalaisesta sairastuu masennukseen joka vuosi. Luku on melko suuri. Uusien masennustapausten ilmaantuminen on kuitenkin mahdollista Partosen mukaan saada vähentymään parissa vuodessa jopa 25 prosentilla nykyisestä.
-Nykyistä määrätietoisempi masennuksen ehkäisy jo oireiden alkuvaiheessa voi auttaa tämän päämäärän saavuttamisessa. Jotta masennuksen ehkäisy onnistuisi, on tunnistettava masennuksen vaara. Tähän on olemassa monia keinoja. Yksi niistä on masennustilan riskilaskuri. Yksi näistä laskureista perustuu 5 216:n yleislääkärin vastaanotolla käyneen potilaan tietoihin, jotka on kerätty kuudesta Euroopan maasta. Toisen laskurin tietopohjana on 10 601 kanadalaista aikuista. Masennuksen riskilaskuri on yhtä luotettava kuin laajalti käytetyt valtimosairauksien riskiä kuvaavat laskurit, Partonen toteaa kannanotossaan.
Partonen sanoo, että tutkimusten mukaan esimerkiksi ikääntyneiden itsetuhoisia ajatuksia voidaan lievittää selvästi parissa vuodessa tehostamalla masennuksen hoitoa terveydenhuollon perusportaalla.
-Myös niitä, jotka ovat jo sairastuneet masennukseen, voidaan auttaa pelkästään terveydenhuollon sisäistä yhteistyötä lisäämällä. Tämä on tärkeää muistaa, sillä masennuksella on sitkeä taipumus uusiutua.
Partosen mukaan Suomessakin on otettava käyttöön masennustilan riskilaskuri.