Perheliikunnan teemalla 5.-12.5. vietettävä Sydänviikko on Sydänliiton organisoima sydänterveyden teemaviikko. Tänä vuonna se kannustaa perheitä pyöräilemään sekä retkille lähiluontoon. Sydänviikon tapahtumia on ympäri Suomea yli 400, joista monet tulevat osaksi Suomen Olympiakomitean koordinoimaa Unelmien liikuntapäivää.

Sydänviikko on Euroopan vanhimman ja maailman toiseksi vanhimman sydänjärjestön eli Suomen Sydänliiton, sen piirien ja yhdistysten tärkein vuosittainen tapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 1990.

”Sydänviikon tarkoitus on kannustaa meitä jokaista sydänterveyttä edistäviin tekoihin”, sanoo Sydänliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko.

”Jokaisella meillä on vain yksi sydän ja siitä kannattaa pitää huolta”, hän jatkaa.

Sydänviikon paikallisten tapahtumien toteutuksesta vastaavat sydänpiirit ja -yhdistykset. Useat tapahtumista toteutetaan yhteistyössä Suomen Ladun paikallisyhdistysten kanssa. Sydänviikon valtakunnallisena yhteistyökumppanina Suomen Ladun lisäksi toimii myös Liikenneturva, jonka aluetoimipisteet ovat aktiivisesti mukana monessa Sydänviikon tapahtumassa. Sydänviikon pyöräilytapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja isommissa kaupungeissa tapahtumia on esimeriksi Turussa, Kuopiossa, Oulussa, Joensuussa, Lahdessa ja Vantaalla.

Sydänviikkoon voi osallistua joko ottamalla osaa Sydänviikon tapahtumiin tai vain lähtemällä itsenäisesti tai perheen kanssa liikkeelle luontoon, pyörällä tai jalan. Vinkkejä pyörä- ja pihaleikkeihin ja omaan perheliikuntapäivään on koonnut Sydänliiton perheasiantuntija Anne Kuusisto ja liikunta-asiantuntija Annukka Alapappila. Perheliikuntaideoita tarjoaa myös Sydänliiton Neuvokas perhe -sivusto.

”Polkupyöräily on hyvä esimerkki erinomaisesta terveyttä edistävästä liikunnasta kaikenikäisille”, muistuttaa Sydänliiton liikunta-asiantuntija Annukka Alapappila.

”Lisäksi uudet pyöräilyn muodot, kuten esimerkiksi sähköpyöräily tai lasten kuljetuksiin suunniteltujen laatikkopyörien käyttö, kannustavat yhä laajempia kohderyhmiä käyttämään polkupyöriä”, hän jatkaa.

Sydänviikkoon osallistuvia kannustetaan jakamaan tunnelmiaan sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #sydänviikko ja #pyörälläpäästään.

Sydänviikon verkkosivuilla arvotaan viikon päätteeksi Helkaman sähköpyörä. Helkama Velox on yksi Sydänviikon yhteistyökumppaneista.

#sydänviikko #pyörälläpäästään