Yleisten uimarantojen vesissä on Suomessa turvallista uida, selviää Euroopan ympäristökeskuksen juuri julkaistusta uimavesiraportista. Suurin osa Suomen uimavesistä, lähes 95 prosenttia, luokiteltiin laadultaan erinomaiseksi tai hyväksi, mikä vastaa edellisen seurantakauden tilannetta.

Raportti sisältää uimaveden laadun tiedot kaikilta yleisiltä uimarannoilta. Kesällä 2022 Suomessa oli yhteensä 303 yleistä uimarantaa, joista 225 sijaitsi sisämaan vesistöjen äärellä ja 78 rannikolla.

Tyydyttävään eli alimpaan hyväksyttävään uimavesiluokkaan kuului viisi rantaa, mikä on 1,7 prosenttia uimarannoista. Lisäksi seitsemällä uimarannalla (2,3 %) uimaveden laatu luokiteltiin huonoksi, mikä on kolme uimarantaa enemmän kuin edellisenä seurantakautena.

Sisämaan uimavesistä yli 96 prosenttia luokiteltiin erinomaisen tai hyvän laadun luokkaan. Rannikolla erinomaiseksi tai hyväksi luokiteltiin lähes 90 prosenttia kaikista uimavesistä. Seitsemästä huonoksi luokitellusta uimavedestä neljä oli sisämaan uimarannalla ja kolme rannikon uimarannalla.

Suomen uimavesistä vain neljä uutta uimarantaa jäi ilman laadun luokkaa, koska veden laatua ei ollut vielä seurattu riittävän pitkään. 

Euroopan uimavesiraportissa luokitellaan uimaveden laatu niillä rannoilla, missä suolistoperäistä saastumista kuvaavien bakteerien määrää uimavedessä on seurattu säännöllisesti neljän uimakauden ajan. Bakteerimäärien perusteella voidaan arvioida esimerkiksi jätevesien vaikutusta uimaveteen.

”Vaikka suurin osa uimavesistä on luokiteltu joko erinomaiseksi tai hyväksi, on huonojen uimavesien määrä harmittavasti lisääntynyt. Joidenkin rantojen uimavesi on luokiteltu huonoksi useampana peräkkäisenä vuotena. Tällaisissa tilanteissa suolistoperäisen saastumisen syyn selvittäminen olisi tärkeää, jotta uimaveden laatua parantavat toimet olisivat mahdollisia. Esimerkiksi uimaveteen päätyneet jätevedet, luonnon eläinten ulosteet ja taajama-alueiden hulevedet voivat huonontaa uimaveden laatua”, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoissuunnittelija Outi Zacheus.

Yksittäisten uimarantojen perustiedot ja seurantaan perustuvat uimavesiluokat ovat saatavilla Euroopan ympäristökeskuksen verkkopalvelusta. 

Kesällä uimakauden aikana uimaveden laadusta tiedotetaan uimarannoilla sekä esimerkiksi kuntien verkkosivuilla. Uimakauden aikana tiedot eivät päivity Euroopan ympäristökeskuksen verkkopalveluun. 

Sinilevä ei mukana laatuluokittelussa

Vaikka kuntien terveydensuojeluviranomaiset seuraavat Suomessa myös sinilevien esiintymistä uimavesissä, sinileväesiintymien yleisyyttä tai runsautta ei oteta huomioon uimavesidirektiiviin perustuvassa uimavesiluokan määrittämisessä. Sinilevätilanteesta tiedotetaan uimarannalla ja kuntien verkkosivuilla. 

Vertaile täällä sähköllesi parempi hinta

”Jos sinilevien esiintyminen on runsasta, kunnan terveydensuojeluviranomainen voi suositella uimisen välttämistä tai asettaa rannalle tilapäisen uintikiellon. Myös erinomaiseen tai hyvään uimavesiluokkaan luokiteltu uimavesi voi sinileväesiintymän vuoksi olla uintikiellossa”, toteaa Zacheus. 

Edullisesti lomalle Ruissalon kylpylään

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos raportoi kuntien terveydensuojeluviranomaisten tekemän uimavesivalvonnan tulokset vuosittain Euroopan komissiolle. Nyt julkaistu raportti perustuu uimakausien 2019–2022 seurantaan. Raporttiin on koottu maakohtaiset yhteenvedot uimaveden laadusta ja yhteensä noin 22 000 eurooppalaisen uimarannan tulokset.

Vain tosirakkautta etsiville – Valo