Vuoden 2013 tangokuningatar ja laulaja Heidi Pakarista on kohdannut suuri suru ja vastoinkäyminen.

Hänen 10-vuotias sisarentyttärensä on loukkaantunut bussin ja polkupyörän välisessä onnettomuudessa erittäin vakavasti. Toiveita paranemisesta on vain vähän.

-Olisi niin paljon sanottavaa, ja silti hiljaisuudessa on kaikki tarvittava, hän lausuu julkisuuteen.

-Siskontyttö, Tiia 10 vuotta, oli viime viikolla pyöräilemässä. Kävi jotain sellaista järkyttävää, mitä ei kenenkään halua joutuvan kokemaan. Bussionnettomuudessa Tiia-pieni kaatui, löi päänsä ja on ollut Tays:ssa (Tampereen yliopistolinen sairaala) tiistaista asti teho-osastolla.

Heidin mukaan tytöllä on todettu laaja-alainen aivovaurio.

-Viikonlopun diagnoosin mukaan hän ei todennäköisesti tule enää koskaan tajuihinsa, Heidi kertoo sosiaalisessa mediassa.

Heidi toteaa, ettei hän ole hetkeen tapahtuneen vuoksi viestien tavoitettavissa siten että niihin voisi vastailla. Työnsä hän lupaa tehdä yrittäen ammentaa musiikista kaiken mahdollisen voiman, jotta voisi olla läsnä läheisille ja myötäelää.

Heidille järkytys on ollut niin suuri, että hän sanoo alkaneensa epäillä onko Jumalaa laisinkaan.

-Ajankulku on ristiriitaista. Elää hetkessä yrittäen hoputtaa matelevan hitaasti kuluvaa aikaa, joka silti ainutlaatuisuudessaan kulkee aivan liian nopeaan. Tärkeintä on olla läsnä rakkaimmille ja läheisille.

Heidi toivoo sisarentyttärelleen ajatuksia.

-Hän on kova mimmi taistelemaan, ja haluaa taatusti palata elämään vielä niin nuorta elämää, Heidi toteaa julkisuuteen.

-Voimia kaikille, mitä ikinä jouduttekaan kokemaan, läpikäymään ja myötäelämään. Enkeleitä askeleihin, turvaa ja rakkautta. Älä tavoittele mitään vaan elä nyt, se on enemmän kuin paljon sekin. Usko, toivo, luota aina. Niin minäkin teen, että tapahtuu jotain hyvää, ihmeellistä, Heidi Pakarinen sanoo.