Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että tänään tiistaina maassamme raportoitiin peräti 461 uutta koronatartuntaa.

Lisäystä on viime päiviin melkoisesti. Maanantaina luku oli 156 ja sunnuntaina 180.

Kahden viimeisen viikon aikana on Suomessa todettu 3 733 tartuntaa, ja se on 1 490 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Kaikkiaan Suomessa on raportoitu lähes 100 773 tartuntaa.

THL kertoi eilen maanantaina, että Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 52 ihmistä, joista tehohoidossa on 12.

Kunnista eniten tartuntoja todettiin Helsingissä, 111 kappaletta. Seuravaksi eniten tartuntoja todettiin Tampereella, 58, Lahdessa, 35 ja Vantaalla, 28. Pirkanmaalla nousu on kovaa, tartunnoista tiistaina oli Pirkanmaalta 91.