Tartuntaluvut ovat olleet viime päivinä kasvussa koko Suomessa, ja huolta aiheuttaa myös Etelä-Afrikasta löydetty omikron-variantti. Se on löytänyt nyt myös tiensä Suomeen. Suomessa on vahvistettu joulukuun 2. päivänä ensimmäinen omikron-tartunta.

Maskisuositusta muutettiin viikko sitten. THL:n linjaus on se, että maskia käytetään edelleen etenkin julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.  

Maskiväsymystä näyttää olevan ilmassa, ainakin testimme perusteella. Näyttää siltä, että iso osa suomalaisista ei enää katso maskin käytön olevan tarpeellista.

Rantauduimme testiämme varten kolmeen eri kohteeseen Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Satakunnassa seurannassa oli Kankaanpäässä sijaitseva Sale, Pirkanmaalla Parkanon S-market ja Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen ABC:n elintarvikemyymälä.

Otantamme käsitti sata vieraillutta henkilöä kronologisessa järjestyksessä kussakin kohteessa. Testi tehtiin ilta-aikaan, työvuorojen päättymisen jälkeen, jolloin liikenteessä oli hyvin eri ikäisiä ihmisiä.

Tarkkailimme käyttivätkö asiakkaat kaupassa asioidessaan maskia. Ja tässä tulos:

Kankaanpää: 34 prosenttia asiakkaista ei käyttänyt maskia.

Parkano: 29 prosenttia asiakkaista ei käyttänyt maskia.

Seinäjoki: 41 prosenttia asiakkaista ei käyttänyt maskia.

Testi on empiirinen eikä täytä tutkimuskriteerejä.

Erityinen huomio

Testin aikana nousi esiin varsin huomionarvoinen seikka. Lähes kaikki maskittomat, pienin poikkeuksin, olivat lapsia tai nuoria aikuisia (noin alle 30-vuotiaita).

Parkanon S-market