Kaupallinen yhteistyö: Pihqa / Karelia Arctic
Tiesithän, että  jos kuuseen tulee haava, sen oma pihka hoitaa haavan ja puu paranee.

Luonnolla on aina ollut ihmeellinen kyky uudistua ja parantaa itse itsensä.

Myös ihminen on käyttänyt pihkaa ihon hoitoon eri sukupolvien ajan, ainakin yli sadan vuoden ajan.

Nyt tätä sataprosenttista luonnontuotetta on saatavissa kaupasta.

Suomalaisen tuottajan, Karelia Arctic Oy:n valmistetta, Pihqa-voidetta, valmistetaan täsmälleen samalla tavalla kuin sata vuotta sitten.

Syntyy käsityönä

Pihqa-tuotesarjan voiteissa käytettävä kuusenpihka kerätään käsityönä ja täysin puita vahingoittamatta.

-Keräämme suurimman osan käyttämästämme pihkasta itse. Tämä tapahtuu luonnollisesti sellaisten metsänomistajien mailta, jotka ovat antaneet luvan pihkan keräämiseen, kerrotaan Pihqan valmistuksesta Tuusulassa vastaavasta ja sitä markkinovasta Karelia Arctic Oy:stä.

Pihqa-pihkavoide sisältää vain Norjan kuusen kuusenpihkaa (Norwegian Spruce) ja lääkinnällistä, puhtainta mahdollista vaseliinia. Tämä farmakologinen vaseliini on yksi vähiten allergioita aiheuttavista voidepohjista, jota käytetään laajasti kosmetiikassa ja lääkkeissä.


100-vuotiaalla reseptillä moneen vaivaan

Kuusenpihkaa on käytetty Suomessa sukupolvien ajan ihon pienten vaurioiden hoitoon.

Se sopii hyvin muun muassa kuivalle iholle, myös kynsinauhoihin, kovettumiin, hiertymiin, rakkoihin, naarmuihin ja kesällä myös hyttysten ja paarmojen puremiin. (juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Atooppisen ihon kosteuttaminen, halkeilevat kantapäät ja sormenpäät, huulet – myös tähän pihkavoide on käyttökelpoinen, samoin kutiavaan päänahkaan ja auringonpolttamiin.

-Jotkut käyttävät sitä myös parranajon ja säärikarvien poiston aiheuttamaan ihon punoitukseen.

Miksi se auttaa?

Siksi, että pihka on antimikrobista luonnostaan – ja luonnon ansiosta.

Pihqan sisältämä aktiiviaine, kuusenpihka tuhoaa erilaisia bakteereja, homeita sekä sieniä. Pihkalla on kyky auttaa ihoa ja kudoksia uusiutumaan nopeammin.

Kuusenpihkan antimikrobien määrää saattaa selittää kuusen kasvuympäristö. Kuusi tarvitsee kostean ympäristön kasvualustakseen. Kosteassa ympäristössä kuusen tulee suojautua mikrobeja ja homeita vastaan.

-Pihqa itsessään on sisältämänsä kuusenpihkan ansiosta myös antimikrobinen, vaikka ei sisälläkään antibakteerisissa tuotteissa yleisesti käytettyä alkoholia, Karelia Arcticista kerrotaan.

Tuotteeseen ei ole lisätty alkoholia, koska se voi ärsyttää ja kuivattaa herkempien ihoa. Pihqa sen sijaan ei kirvele eikä kuivata ihoa lainkaan. Optimaalisinta olisi käyttää voidetta jo ehkäisevästi.

Miten Pihqaa sitten oikein käytetään?

– Tuotetta levitetään ulkoisesti joko suoraan puhtaalle ihoalueelle tai suojataan sideharsolla tarpeen mukaan, muutamia kertoja päivässä. Pihqa suojaa ihoa bakteereilta, kosteudelta ja pitää haavat ja ihon puhtaana. Kirvelevää nirhaumaa voi suojella vedeltä Pihqan avulla levittämällä paksun kerroksen alueelle, vaikkapa uinnin tai käsien pesun ajaksi. (juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Turvallinen käyttää

Pihqa-kuusenpihkavoide on turvallinen käyttää – monestakin syystä.

Kosmeettisia tuotteita Suomessa valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Kaupallisten tuotteiden edellytetään noudattavan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta, jonka vaatimusten mukaisesti myös Pihqa-tuotteen tuoteturvallisuusarvio on tehty alan ammattilaisten toimesta. Jokainen tuotantoerä testataan aina erikseen. Pihqa on eläintestivapaa.

Koska tuotteessa ei ole ylimääräisiä ainesosia, allergisoivat ainesosat minimoituvat. Pihkavoidetta ei silti kannata käyttää pitkäaikaisesti yhtäjaksoisesti.

-Käytämme tuotteessamme nimenomaan juuri kuusen pihkaa, sillä esimerkiksi männyn pihkassa on ainesosia, jotka ovat EU:n kosmeettisten tuotteiden kielletyllä listalla. Pihkan antibakteerisuus itsessään ja Pihqa-voiteen vedettömyys tekevät siitä hyvin säilyvän, ja meidän ei myöskään tarvitse lisätä Pihqaan säilöntäaineita. Pihkatuotteita käytetään nykyään jopa eläinten ruuassa estämässä vatsaongelmia, Karelia Arcticista kerrotaan.

Suomalaisesta Pihqa-kuusenpihkavoiteesta on tehty omat versionsa myös lemmikkieläinten ja hevosten ihon naarmujen ja hiertymien hoitoon. Voidetta valmistetaan kolmella eri koostumuksella, mutta voiteen sisältämä pihka suojaa tässäkin tapauksessa ihoa ja iho voi uusiutua normaalisti.

-Sloganimme on “Luonnon parantava voima”, valmistaja toteaa.

-Me tahdomme ajatella, että luontokortti kannattaa aina katsoa ensimmäiseksi. Metsässäkin puut hoitavat itse itseään, ja mikä sen hienompaa, jos apu löytyy Suomen metsistä ja Pihqa-voiteesta.

Pihqan löydät apteekeista sekä kaikista hyvin varustelluista kosmetologi- ja jalka-hoitoloista ympäri Suomen. Pihqaa voi ostaa myös verkkokaupasta, josta luet tuotteesta lisää: http://pihqa.com/tuote/pihqa/