Huippu-uimarina muistettava Jani Sievinen on kertonut tänään 50-vuotiaana, että menestyksellä oli hintansa. Hän avautui Seiska-lehdelle Amazing Race -ohjelman tiedotustilaisuudessa.

Sievinen kertoi, että hän sai klooratusta allasvedestä astman. Lisäksi jalka meni sen verran huonoon kuntoon, että lonkka piti leikata viisi vuotta sitten 45-vuotiaana.

– Astma jäi pysyväksi, mutta onneksi sykettä ei tarvitse nostaa arjessa liiaksi. Pystyn myös hiihtämään talvisin, Jani kertoo Seiskassa.

Lisää kremppojen korjausta on kuulemma luvassa.

-Korvat ja olkapäät pitäisi vielä leikata. Jos uin esimerkiksi kolme kertaa viikossa ja korviin jää yhtään vettä, korvatulehdus iskee välittömästi. Näiden vaivojen kanssa pystyn kuitenkin elämään, mies selvittää Seiskassa.