Turun yliopistolle tehdystä väitöstutkimuksesta selviää, että männystä uutetusta juomasta voi löytyä apua syöpään ja jopa lihavuuteen.

Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa Lauri Polarin tekemästä väitöstutkimuksesta. Sen mukaan männystä saatavat vesiliukoiset yhdisteet hidastivat päivittäin käytettynä esimerkiksi eturauhassyövän kasvua.

-Tuloksemme tukevat sitä, että havupuista ja metsäteollisuuden sivuvirroista eristettävissä olevien yhdisteiden hyödyntäminen terveydellisiin tarkoituksiin voisi olla osa modernia biotaloutta, Polari sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa.

-Männystä eristetyt polyfenolit hidastivat syöpäsolujen kasvua estämällä niiden jakautumista ja herkistämällä niitä solukuolemalle, Polari jatkaa lehdelle.

Uute toimi myös lihavuuden ehkäisyssä. Se vähensi  matala-asteista tulehdusta rasvakudoksessa.

-Männyn yhdisteissä on paljon potentiaalia. Suomalainen metsä tuottaa niitä paljon enemmän mitä koko kulutus voisi koskaan olla. Se on helposti saatavilla oleva resurssi, Polari totesi Maaseudun Tulevaisuudelle.

Suomessa tuotetaan myös mäntyuutteesta havupuu-uutejuomaa. Tuotetta on aiemminkin tutkittu ja Karin Havupuu-uutejuoma on valittu Vuoden luontaiselintarvikkeeksi kahtena vuonna.