Yleislääketieteen erikoislääkäri Helena Karppinen selvitti väitöstutkimuksessaan ikääntyneiden ihmisten elämänhalua ja sen yhteyttä elinaikaan sekä hoitotahdon vaikutusta elämän loppuvaiheeseen. Lisäksi hän selvitti ikääntyneiden voinnin ja toimintakyvyn kehittymistä vuoden 1989 jälkeen.
Osallistujat olivat kotona asuvia 75-96-vuotiaita helsinkiläisiä. Tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin heidän omaa arviotaan terveydestään, voinnistaan ja toimintakyvystään.
Kysymys ”kuinka monta vuotta haluaisit vielä elää” esitettiin sadoille ikäihmiselle. Suurta elämänhalua ilmaisivat tavallisimmin miehet ja nuoremmat vastaajat sekä ne, jotka kokivat terveytensä hyväksi.
– Vuosina ilmaistu elämänhalu osoittautui kymmenen vuoden seurannassa vahvaksi itsenäiseksi elinajan ennustajaksi vielä silloinkin, kun ikä, sukupuoli ja sairaudet vakioitiin, Helena Karppinen kertoo.
Vastaajista joka kolmas toivoi elävänsä satavuotiaaksi, vanhimmat vastaajat innokkaimmin. Ehtona toiveelle oli kuitenkin usein se, että toimintakyky säilyisi riittävänä. Toiveeseen kuolla ennen satavuotispäivää puolestaan liittyi tulevaisuuden pelkoa, kielteistä asennetta ja oletusarvoinen huono toimintakyky tai sairaudet.
Karppinen selvitti myös ikääntyneiden voinnin ja toimintakyvyn muutoksia vuodesta 1989 vuoteen 2009.
– Väitöstyön tulokset rohkaisevat kysymään, kuulemaan ja huomioimaan ikääntyneiden omia toiveita ja arvioita silloin, kun heille tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelmia ja myös silloin, kun yhteiskunnassa suunnitellaan ikääntyneiden elämänhalua, elämänlaatua ja toimintakykyä parantavia toimia, Karppinen toteaa.
Kohorttitutkimuksen löydökset viittaavat myös siihen, että tulevien vuosikymmenien ikääntyneet tarvitsevat arvioitua enemmän fyysistä apua.
– On suositeltavaa keskustella toiveista ja hoitotahdosta jo ennen vakavia sairauksia tai toiminnanvajeita ja kirjata keskustelut sairauskertomukseen, Karppinen sanoo.