Julkisuudessa esillä on ollut kahden suomalaisen teinitytön humalanhuurunen video, joka on päätynyt sittemmin kansainväliselle aikuisviihdesivustolle.

Tiettävästi häthätää täysikäiset tytöt olivat antaneet netissä web-seksiesityksen paljastellen itseään. Katsoja oli tallentanutkin koko lähetyksen ja laittanut sen sitten yleiseen jakeluun.

Essi-niminen 22-vuotias nuori suomalaisnainen ottaa kantaa asiaan Facebookin vanhempainryhmässä. Hän kirjoittaa:

-Tällaisia esityksiä ei pitäisi koskaan, lue: koskaan, antaa. Kaikki jää nettiin ikuisiksi ajoiksi. Sitä häpeän määrää, mikä tästä voi seurata, ei voi oikeasti edes mitata, Essi varoittaa ryhmässä.

Hän tahtoo korostaa asian kokonaisvaltaisuutta:

-Älkää hyvät ihmiset esiintykö netissä myöskään tuttavallenne tai poikaystävällenne. Ei voi koskaan tietää tallennetaanko esitys ja käytetäänkö sitä teitä vastaan. Ja vaikka ei käytettäisikään, tallenne voi levitä vaikka viruksen yhteydessä muiden tietoisuuteen. Siis: ei koskaan nettiesityksiä, ellette sitten suunnittele pornouraa, nuori nainen kirjoittaa ohjeeksi.

Jutussa on kuvituskuva