Myös kolmekymppisillä, terveillä miehillä esiintyy erektio-ongelmia, ja syy voi olla yllättävä: liiallinen kuntosalitreenaaminen.

Näin toteaa yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Ilta-Sanomien haastattelussa. Hänen mielestään ”muodissa oleva voimakas treenaaminen” yhdistettynä vähäiseen lepoon ja liialliseen piristeiden ja alkoholin käyttöön voi aiheuttaa kyvyn katoamista.

Syy on lääkärin mielestä elimistön stressissä, joka heijastuu sänkykamarin puolelle. Stressi voi Halosen mukaan aiheuttaa jopa testosteronitasojen eli mieshormonin vajausta.

Halonen toteaa Ilta-Sanomissa, että asiaa hoidetaan erektiohäiriölääkkein, mutta monet eivät tarvitse pilleriä kuin kerran, kun huomaavat, ettei kyse ollutkaan lopullisesta ja sen suuremmasta ongelmasta. Koukkuunkin voi tosin jäädä. Lähtökohtana on luonnollisesti elämänrytmin normalisoiminen, sillä kolmekymppisten ei ole tarkoitus popsia potenssipillereitä eläkeikään saakka.

Erektiohäiriö voi olla myös merkki vakavammasta, siksi asia pitää tutkia aina ennen erektiohäiriölääkkeen määräämistä.