Englantilaismiehen päähänpisto olisi voitunut koitua kohtalokkaaksi. Hän nimittäin päätti syödä kerralla 35 sildenafiilitablettia. Aine tunnetaan paremmin kauppanimellä Viagra.

Naimisissa oleva kahden lapsen perheenisä oli nauttinut alkoholia ja saanut kuningasidean ”vitsillä”. Tilanne kehittyi kuitenkin vaaralliseksi, sillä mies sai kestoerektion, joka ei kadonnut. Se kesti viisi päivää. Lopulta vaimo soitti miehelleen ambulanssin ja tämä toimitettiin hoitoon.

-Tulin todella sairaaksi ja sekavaksi. Aloin saada hallusinaatioita. Kaikki näkökentässäni muuttui vihreäksi. Erektio ei suostunut häviämään ja se oli kivuliasta, mies kertoi brittimedialle.

Mies moittii typeryyttään ja kertoo sairaanhoitohenkilökunnan käyttäytyneen erikoisen ammattitaitoisesti ja hienotunteisesti.

Ongelmia vähäisemmälläkin määrällä

Vaikka 35 pillerin syöminen oli järjetön teko, vähäisempikin yliannostus voi johtaa herkimmillä ihmisillä kivuliaaseen kestoerektioon. Annostuksen on siis oltava oikea eikä sitä saa ylittää. Empiirisissä tutkimuksissa on raportoitu, että jo annoksen tuplaaminen voi aiheuttaa ongelmia.

Kestoerektiota kutsutaan priapismiksi. On onni onnettomuudessa että brittimiehen ongelma saatiin ajoissa hoidetuksi, sillä jos kestoerektio jatkuu yli neljä tuntia, peniksen paisuvaiskudos voi vaurioitua pysyvästi. Syynä on sen hapenpuute.

Priapismia voivat aiheuttaa jotkin yleissairaudet, mutta erektiohäiriölääkkeiden ja anabolisten steroidien väärinkäytön lisäksi myös jotkut masennuksen hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Aikainen hoito voi pelastaa siittimen toimintakyvyn, sillä se voi olla vaarassa.

Priapismia voi esiintyä myös naisilla, Tilaa kutsutaan klitorismiksi. Tällöin kyse on kivuliaasta klitoriksen jatkuvasta kiihotustilasta.

Kuvassa priapismista kärsivä siitin

Lukisitko tämänkin jutun: Miia sai 19-vuotiaana hivin – rankkaa on!

priapismikuva