Suomessa otetaan käyttöön erektiohäiriön hoitomenetelmä, jolla menetetty kyky voidaan palauttaa lääkkeettömästi. Kyseessä on niin kutsuttu matalaintensiteettinen energiaimpulssihoito (li SWT), jota testattiin Suomessa ensimmäisenä Terveystalossa viime keväänä. Tulokset olivat rohkaisevat. Erektiohäiriöitä esiintyy yli puolella 40–70 -vuotiaista miehistä.

-Testatuilla potilailla hoito tehosi parhaiten lievässä ja keskivaikeassa erektiohäiriössä, jossa erektiokyky kohentui 80 prosentilla koehenkilöistä. Hoitoa siedettiin hyvin ja potilaat pitivät sitä helppona ja vaivattomana. Suurin osa potilaista oli erittäin tyytyväisiä, kertoo kirurgian ja urologian erikoislääkäri Mika Raitanen Terveystalosta.

Hoidettujen joukossa oli miehiä, jotka eivät enää tarvinneet tablettilääkitystä ja niitä, jotka saattoivat siirtyä pistoslääkityksestä takaisin tabletteihin.

Uuden li SWT -hoitomuodon jäljet johtavat noin kymmenen vuoden taakse, jolloin havaittiin, että matalaintensiteettisillä energiaimpulsseilla voidaan aikaansaada verisuonten uudismuodostusta sydänlihaksessa sekä hapenpuutteesta kärsivässä raajassa.

Israelilainen professori Vardi tutki ensimmäisenä li SWT -hoitoa erektiohäiriöstä kärsivillä miehillä ja havaitsi, että noin 70% miehistä sai merkittävän avun erektio-ongelmiinsa ja että hoidon teho säilyi ainakin kuusi kuukautta. Löytö oli merkittävä, sillä se oli ensimmäinen menetelmä, jolla menetetty erektiokyky voitiin palauttaa lääkkeettömästi.

-Sittemmin Vardin havainnot on varmistettu ja hoito on aktiivisen tutkimuksen kohteena. Tänä vuonna julkaistun lumekontrolloidun tutkimuksen mukaan 78 prosentilla aiemmin tablettihoitoa käyttäneistä miehistä normaali erektiokyky palautui ja 71 prosentilla teho säilyi vähintään vuoden ajan, selvittää Raitanen.

Viagra ja muut erektiohäiriön hoitoon tarkoitetut tablettilääkkeet mullistivat aikoinaan erektio-ongelmien hoidon ja ovat vakiinnuttaneet asemansa lievän ja keskivaikean erektiohäiriön hoidossa. Erektiolääkkeet eivät kuitenkaan paranna verisuonten toimintaa pysyvästi, ja ne vaikuttavat niin kauan kuin niitä käytetään. Tablettilääkkeitä tehokkaampi hoito on penikseen pistettävä lääke.

Merkki jostain suuremmasta?

Erektiohäiriön mahdolliset syyt ja potilaan kokonaisterveydentila tulee aina selvittää ennen sopivan hoitomuodon valitsemista.

-Jos penis on juuri nyt se elin, joka ei saa tarpeeksi verta, niin muutaman vuoden kuluttua se voi olla sydän. Tunnettuja riskitekijöitä ovat muiden muassa tupakointi, korkea verenpaine ja kolesteroli, ylipaino ja diabetes. Lääkärin tehtävänä on valita potilaan kanssa yhdessä sopivin hoitomuoto ja rohkaista terveellisempiin elämäntapoihin, kertoo lääkäri Mika Raitanen.

Joskus erektiohäiriö taustalla on matala testosteronitaso ja silloin hormonikorvaushoidosta voi olla apua.

-Uusi lääkkeetön energiaimpulssihoito täydentää hienosti hoitovalikoimaa, joihin luonnollisesti kuuluvat myös erektiolääkkeet. Niistä noin 70 prosenttia saa avun vaivaan.

Raitasen mielestä uudelle energiaimpulssihoitomuodolle on kolme selkeää kohderyhmää.

-Miehet, jotka haluavat säilyttää normaalin erektion mahdollisimman pitkään ilman lääkitystä ja ne, joilla tablettilääkkeet eivät sovellu käytettäväksi sivuvaikutusten tai esimerkiksi samanaikaisen nitraattilääkityksen (sydän-) vuoksi. Kolmas ryhmä on miehet, joilla tablettilääkityksen teho ei riitä mutta jotka eivät halua siirtyä vielä pistoslääkitykseen.

Uusi hoito tulee saataville Terveystalossa vielä tänä vuonna. Aluksi hoitoja annetaan Helsingissä Kampissa, Tampereella ja Seinäjoella. Ensi vuonna toiminta laajenee myös muualle Suomeen. Hoito sisältää kaksi hoitokertaa viikossa kolmen viikon ajan. Hoito kestää 20 minuuttia kerrallaan.

Santerille apu

Kuusissakymmenissä oleva Santeri kertoo Terveyden Asialla -sivustolle olleensa tyytyväinen kokeiltuaan hoitomuotoa. Espanjassa asuva mies pitää tuloksia hyvänä.

-En ole tarvinnut sildenafiili- tai tadalafiili-valmisteita yli vuoteen. Olen nyt käynyt hoidoissa yhteensä kahden hoitojakson verran. Voin suositella kaikille. Jää pois turha pillerien napsiminen ja kehon myrkyttäminen, millä nimellä itse lääkerumbaa kutsun. Tässä aktivoidaan kehon omia osia. Minulla on varmasti myös tupakoinnin lopettaminen tuonut lisäapua tilanteeseen, hän toteaa.

ILMOITUS
Tuhannet yh-äidit ja -isät odottavat juuri Sinun yhteydenottoasi! Klikkaa alta: