Nyt on Luustoviikko. Tiesitkö nämä 5 faktaa luustosta ja luukadosta.

Fakta 1

Luukato tulee yleensä vähitellen ilman näkyviä merkkejä tai oireita. Sen vuoksi sitä kutsutaan ”hiljaiseksi sairaudeksi”. Luusto voi lopulta olla niin hauras, että kompastuminen seisomakorkeudelta, pieni kolautus tai äkillinen liike voi aiheuttaa luun murtuman. Jopa maitolitran nostaminen jääkaapista saattaa murtaa nikaman.

Fakta 2

Hoitamaton keliakia syö luustoa, koska luustolle tarpeelliset ravintoaineet eivät imeydy ravinnosta. Yleisesti kuvitellaan, että keliakiaan liittyvät selvät vatsaoireet. Ikävä kyllä merkittävällä osalla ihmisiä keliakia on täysin oireeton ja se voi olla piilevänä jopa vuosikymmeniä. Ikävä kyllä siksi, että hoitamaton keliakia on koko ajan syönyt luustoa. Yleensä piilevä keliakia löydetään siinä vaiheessa, kun luu murtuu arkisessa tilanteessa ja murtuman hoidon yhteydessä otetaan verikokeet.

Ainoa hoitokeino keliakiaan on gluteeniton ruokavalio. Kun keliakia on hoidossa, voi luustokin paremmin.

Fakta 3

Myös monien sairauksien hoitoon käytetty kortisoni voi viedä luustoterveyden. Mikäli tablettina otettu kortisonihoito on yli 2,5 mg päivässä ja jatkuu yli kolme kuukautta, voi luusto olla suuressa vaarassa.

Niinpä joissain tilanteissa kortisonihoidon kanssa on syytä aloittaa samanaikaisesti myös luulääkehoito.

Fakta 4

Tyypin 1 diabeetikoilla on alhaisempi luun mineraalitiheys ja suurentunut murtumariski.  Sen sijaan tyypin 2 diabetesta sairastavilla, joilla on verisuonimuutoksia (esim. silmänpohja- ja munuaismuutoksia), on lisääntynyt riski osteoporoottisiin murtumiin huolimatta jopa normaalista tai keskimääräistä korkeammasta luun mineraalitiheydestä.

Fakta 5

Luusto tarvitsee monipuolista ravintoa, joka sisältää riittävästi kalsiumia ja proteiinia, D-vitamiinia sekä liikuntaa. Myös kaatumisen ehkäisy on tärkeää, sillä murtumat tavallisimmin syntyvät kaatumisten ja kompastumisten yhteydessä. Lisäksi on hyvä olla valppaana omien riskitekijöiden osalta, saada mahdollisimman varhain tieto oman luuston heikentyneestä kunnosta ja hoitoa tarvittaessa. Se on ensimmäinen askel kohti luustoterveyttä – ilman luuston haurauden aiheuttamia murtumia, kivuliaita ja elämää rajoittavia murtumia ja heikentynyttä elämänlaatua.