TV:n takavuosien huippusarjasta Metsolat tuttu näyttelijä Katariina Honkanen on kyseisen roolityönsä jälkeen ollut monessa mukana.

Hän on muun muassa lauluntekijä ja muusikko, ja onpa hän ohjannut myös teatterissa.

Nyt Metsoloiden ”Eevana” tunnettu Katariina on kertonut Eeva-lehdessä saamastaan syöpädiagnoosista.

Katariina sai rintasyöpädiagnoosin kesällä 2020. Hän on saanut viiden vuoden kontrollien jälkeen puhtaat paperit.

Honkasen rintasyöpä löytyi mammografiaseulonnassa.

– Ehkä onnekseni, sillä kasvain oli löytyessään vain 0,8 sentin kokoinen. (…) Seuraava kontrolli olisi ollut kahden vuoden päästä, nainen pohtii.

Diagnoosin jälkeen hän kertoo päänsä lyöneen tyhjää. Honkanen kertoo lehdessä, ettei hän pelännyt ensisijaisesti kuolemaa vaan sitä, mitä kaikkea voisi jäädä kokematta.

– Kontrolli jännitti joka kerta, koska syövät ovat arvaamattomia. En pelännyt kuolemista vaan sitä, mitä kaikkea minulta jäisi näkemättä. Näenkö lapsenlapseni kasvavan? hän kertoo.

Katariina myös paheksuu sitä miten rintasyöpään suhtaudutaan. Sitä vähätellään, koska sehän ”on hoidettavissa”.

– Se tuntui loukkaavalta. Olisi tehnyt mieli todeta: Kiva. Voinkin lahjoittaa tämän syövän sinulle.

Honkanen ei aluksi halunnut puhua rintasyöpäepäilystä kenellekään. Hän sopi puolisonsa Ilkka Tenhusen kanssa, etteivät he ota asiaa esille edes keskenään. Lopullista diagnoosia seuranneena päivänä perheeseen tuli kuitenkin samaan aikaan toinen iso uutinen, kun tytär kertoi odottavansa lasta. Honkanen ei halunnut huolestuttaa tytärtään, mutta sairaanhoitaja neuvoi kertomaan asiasta suoraan.

Heinäkuussa 2020 Honkasen rinta leikattiin. Sen jälkeen leikattuun rintaan kasvoi kookas verihyytymä, ja edessä oli uusi leikkaus. Juuri siinä vaiheessa vointi romahti.

– Kuin joku olisi tiputtanut minut alas kalliolta. En käsittänyt, mihin hyvä kuntoni oli kadonnut yhdessä yössä. En jaksanut kävellä sataa metriä autolle. Meni vuosi, ennen kuin voimat palautuivat, nainen kertoo Eevassa.

Hän sai viisitoista kertaa sädehoitoa, mutta sytostaatteja ei tarvittu.

– Olen ollut onnekas. Kasvaimeni ei ollut hormonipositiivinen, imusolmukkeista ei löytynyt etäpesäkkeitä ja kestin sädehoidot hyvin.

Toipumisessa tärkeä merkitys oli läheisillä. Honkanen on kertonut, että puoliso, sisko, tytär ja ystävät muodostivat hänelle tärkeän tukiverkon.

Lähde: Eeva