Olympiapronssi Melbournessa, henkilökohtainen kahdeksas sija samoissa kisoissa ja uusi olympiaedustus neljä vuotta myöhemmin Roomassa. Suomalaisurheilija ehti saavuttaa kansainvälistä menestystä jo parikymppisenä.
Lue lisää:
- Suomalainen olympiavoittaja on poissa
- Kun hiki haisee vaikka peseydyt, saatat kärsiä tästä
- Pirkko Arstila: Verisyöpä
- Söitkö näitä vitamiineja? Huomattiin 60-kertainen päiväannos
- Hannu Wiss on kuollut – päivää aiemmin hän paljasti vuosikymmenten salaisuuden
Ensimmäisen olympiamatkansa aikaan hän oli juuri täyttänyt 21 vuotta. Australiasta kotiin tuomisina oli joukkuekilpailun pronssimitali, joka jäi hänen uransa arvokkaimmaksi saavutukseksi.
Myös henkilökohtainen arvokisamitali oli ollut lähellä. Vuotta ennen olympialaisia hän sijoittui Frankfurtin EM-kilpailuissa neljänneksi.
Kilpauran päättyminen ei merkinnyt urheilun jättämistä. Hän jatkoi maajoukkueen valmennus- ja johtotehtävissä sekä kansainvälisenä arvostelutuomarina. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin Pro Urheilu -tunnustuspalkinto.
Nyt olympiamitalisti on kuollut 90-vuotiaana. Etusuora.fi:n mukaan kuolinpäivä oli 2. syyskuuta.
Kyseessä on telinevoimistelija Olavi Leimuvirta, jonka vahvin paikka oli nojapuut. Juuri niillä hän saavutti EM-kisojen neljännen sijan vuonna 1955 ja olympialaisten kahdeksannen sijan seuraavana vuonna.
Helsingissä 26. marraskuuta 1935 syntynyt Olavi aloitti voimistelun Norssin Turnareissa.
Rooman olympialaisissa vuonna 1960 hän sijoittui nojapuilla 16:nneksi. Suomen joukkue oli kuudes, joten toista olympiamitalia ei tullut.
Kilpailuvuosien jälkeen hankittu osaaminen palveli myös muita. Suomen Valmentajien julkaisemissa Pro Urheilu -palkintoperusteluissa nostettiin esiin hänen työnsä maajoukkueen taustalla ja kansainvälisenä tuomarina.
