Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat merkittävä maailmanlaajuinen ongelma. Puhutaan antibioottiresistenssista. Suomessa tilanne näyttäisi toistaiseksi olevan vielä melko hyvä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n julkaiseman viime vuoden tartuntatautirekisterin tietojen mukaan esimerkiksi karbapeneemeille vastustuskykyisten enterobakteerien (CPE) määrä on edelleen melko pieni Suomessa.  

Viime vuonna niitä todettiin hieman edellisvuotta vähemmän, mutta määrä on ollut kuitenkin kasvussa viime vuosina. CPE-tartuntoja todetaan yleensä ryppäinä esimerkiksi hoitolaitoksissa.

-Vankomysiinille vastustuskykyisiä enterokokkeja eli VRE-bakteereja todettiin hieman edellisvuotta enemmän. Viime vuonna tehdyt löydökset liittyvät aiempina vuosina alkaneisiin epidemioihin. Sekä CPE- että VRE-bakteerit aiheuttavat hankalasti hoidettavia infektioita, ketoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.