Hieman yli kolmekymppisen Elinan tarina on kavahduttava muistutus siitä, kuinka hauras rikoksen uhrin polku on järkyttävän kokemuksen jälkeen. Elina kertoo lohduttomassa tarinassaan, ettei ole oikein vieläkään löytänyt selville vesille.

—

Jouduin raiskatuksi viisi vuotta sitten. En olisi ikinä voinut kuvitella että sellainen tilanne tulee minun kohdalleni. En ole vieläkään päässyt asian yli täydellisesti, enkä tietenkään voi koskaan päästäkään. Vielä tänäkin päivänä välillä itken sitä, miksi minulle kävi juuri niin kuin kävi.

Ensin tuli järkytys. Sitten tuli häpeä. Sitten tuli viha. Sitten tuli itsesääli. Nämä kaikki tunteet vuorottelivat vielä pitkään. En tiedä olenko epänormaali, mutta tunnen näitä kaikkia vielä tänäkin päivänä.

Tapaukseen enempää, ja sen yksityiskohtiin menemättä, olin viettänyt illan ystävieni kanssa ravintolassa. Jouduin raiskatuksi kotimatkallani. Raiskaaja oli tuntematon. Poliisi käyttää näistä nimitystä puskaraiskaus. Ne ovat kaikista traagisimpia tapauksia, voin kertoa, sillä sinulla ei ole minkäänlaista osaa eikä arpaa tilanteen syntymiseen. Sinä olet vain uhri. En nyt väitä että nainen olisi syyllinen raiskaukseen koskaan, mutta jos olisin lähtenyt jonkun tuntemattoman mukaan ja kämpille, tässä olisi pieni ”varaus”. Mutta ei. Jouduin raiskatuksi ”tien päällä”.

Mies saatiin kiinni ja hänet tuomittiin. Seurustelusuhteeni purkautui, sillä mieheni ei kestänyt suruani ja sitä, että minuun oli koskenut toinen mies. Tiedän, sairasta sekin, ja hyvä että näin kävi – ei hän ollut minulle se oikea. Mutta siinä tilanteessa kun olisin tarvinnut läheistä, läheinen lähti. Se oli siis tuplashokki minulle.

Minulla ei ole seksiä vieläkään, eikä varmaan koskaan tulekaan. En voi ajatella koko hommaa. Minusta tuntuu että se jonka kanssa olisin näkisi sisälleni: aivan kuin otsassani lukisi: lumppu, raiskattu, huora.

Myönnän, häpeän, syyllistän itseäni vieläkin. En tiedä miksi näin on. Koen vain olevani kurja tyttö, jolla ei ollut ihmisarvoa senkään vertaa. Häntä sai käyttää ja kohdella väkivalloin kuka tahansa sivullinen tuolta.

Olen menettänyt elämästä paljon viime vuosina. Opiskeluni katkesivat, tuntuu että ajelehdin vain.

En ole rasisti, sillä minulla on ulkomaalaisia kavereitakin jonkin verran, mutta minut raiskasi ulkomaalainen mies – ja valitettavasti tämä herättää minussa paljon pelkotiloja. Ei vihaa, miten voisin vihata tuntemattomia. Mutta pelätä voin. Minua pelottaa, että miten henkilöt jotka tulevat tänne ja joiden arvomaailma naisiin päin on niin kamalan eri voivat tänne integroitua. Pelkään että tapauksia tulee lisää. Tilastojen valossahan on niin että ulkomaalaisten osuus raiskauksissa on melko suuri.

Jouduin muuttamaan pois kotikaupungistani. En olisi voinut kohdata raiskaajaani silmästä silmään jos hän olisi tullut minua vastaan jossain. Olisin varmaan romahtanut.

Tällä hetkellä syön masennuslääkkeitä, edelleen, vaihtelevasti, välillä on taukoja. Saan elämäni pikku valonhetket lemmikeistäni, joita minulla on. Tulevaisuudesta en tiedä. Olisi kiva löytää joku ihminen lähelle, mutta kun se on ”normaalillakin” vaikeaa sinkkumarkkinoilla, niin miten sitten tällaisella raiskatulla epänormaalilla.

Jos joku vastaavan kokenut haluaa kirjoitella kanssani, minulle voi laittaa yhteystietoja toimitukseen.

Kerro sinäkin meille tarina – ohjeet

Kuva: kuvituskuva, Wikimedia Commons