Kaupallinen yhteistyö: Avimed Oy / Hoitotarvikekauppa.fi,
Kodin ensiapu olisi hyvä olla aina helposti saatavilla ja nopeasti käyttöön otettavissa. Samalla kun ensiapupakkaus tuo mielenrauhaa, toivovat useimmat ettei sille tulisi käyttöä.

Ensiapupakkauksia on erilaisia riippuen niiden käyttötarkoituksista. Erilaiset elämäntilanteet, perheen koko, asumispaikka ja harrastamisen määrä vaikuttavat paljon ensiavun määrään ja laukusta löytyviin tarvikkeisiin.

Esimerkiksi paljon autoa käyttäville on hyvä pitää oma pakkaus autossa. Lisäksi oma ensiapu on hyvä muistaa harrastuksiin, veneilyyn, mökille ja esimerkiksi kaukana kaupungista asuville.

Ensiapupakkaus on yleensä ensimmäinen apu erilaisissa hätätilanteissa, joten sen sisältöön ja ajantasaiseen valmiuteen ja päivämäärään kannattaa kiinnittää huomiota.

Hoitotarvikekauppa.fi muistuttaa jokaisen kodin tärkeimmistä ensiaputarvikkeista. Hädän iskiessä monipuolinen ja tarpeeksi laaja ensiapu voi säästää jopa sinun tai läheisesi hengen. Sama kannattaa muistaa perheen rakkaimpien lemmikkien kohdalla. Onko heidän ensiapunsa muistettu?

Listasimme 10 tärkeintä asiaa, joita jokaisessa ensiapulaukussa tulisi olla. Jokainen toki kasaa oman ensiapusettinsä tai ostaa omia tarpeitaan vastaavan setin.

Emme listaa tässä lääkkeitä, joista jokainen pitää huolta tarpeittensa mukaan.

1. Ensiapusiteet/sideharsotaitokset pienemmille ja isommille vammoille. Esimerkiksi harsoside ja steriilit joustositeet. Tarkista, että mukana on kiinnikkeet ja ihoteippiä.

2. Laastarit. Sanomattakin selvää, että yleisimmät haaverit ovat erilaiset naarmut ja haavat. Erikokoiset laastarit ovat tärkeimpien ensiaputarvikkeiden joukossa.

3. Vaate-/sidostarvikesakset. Saksia ei heti ajattele tärkeäksi osaksi avun antamisessa, mutta hätätilanteessa siteet, harsot ja taitokset saa juuri oikean kokoisiksi ja nopeasti leikattua sopivilla saksilla.

4. Kolmioliina. Raajojen murtumat ja revähdykset ovat kivuliaita ja vaativat usein vamma-alueen lepuuttamista. Kolmioliina on ehdoton.

5. Desinfiointiaine ja puhdistuspyyhkeet ovat jokaisen ensiapulaukun perusta. Tuotteilla puhdistat omat kätesi ja esimerkiksi haavat/naarmut nopeasti ja estät tulehtumista.

6. Tukilasta/tukiside. Erilaisissa murtumissa tai vakavammissa kolhuissa aluetta on nopeasti tuettava. Tällöin lähellä ei ole usein kestävää lastaa.

7. Pinsetit ovat tärkeä osa ensiapua. Niillä poistetaan vaikkapa tikut ja punkit.

8. Kuumemittari. Jokaisen lääkekaapin perusasia on toimiva kuumemittari. Muista tarkistaa patterit ja pidä lähellä varapatterit.

9. Kylmäpakkaus. Kylmä auttaa useisiin vammoihin, turvotukseen ja esimerkiksi hammassärkyyn. Pidä varalla pari pussia.

10. Ensiapuohjeet sekä hätänumerot. Sokkitilanteessa on tärkeää, että voit nopeasti tarkistaa elvytyksen ja perushaavereiden nopean hoidon. Samalla ohjeissa on hyvä olla neuvot esimerkiksi tukehtumistilanteisiin ja sydänoireiluihin. Ensiapulaatikossa on hyvä olla lisäksi tärkeät numerot hätäkeskukseen ja esimerkiksi myrkytyskeskukseen. Nämä numerot voivat unohtua sokkitilanteessa.

Hoitotarvikekaupasta saat ensiaputuotteet kotiin, harrastuksiin ja työpaikalle. Samasta paikasta myös tuotteet lahjaksi ja isommat määrät yrityskäyttöön.