Tipaton tammikuu on tuttu monelle suomalaiselle, ja sitä on vietetty jo 40-luvulta lähtien. Näin saat sen hyödyt kestämään pitempään.

Noin joka viides alkoholia käyttävistä aikuisista viettää tipatonta tammikuuta. Tipattoman tammikuun on tarkoitus haastaa sekä yksilöitä että yhteisöjä miettimään omia tottumuksiaan sekä toimintatapojaan. Tipattoman taustalla on Ehkäisevän päihdetyön verkosto.

Brittiläisen Royal Free -sairaalan tekemän kartoituksen mukaan niillä henkilöillä, jotka kuluttavat alkoholia 35 annosta viikossa 31 päivää ilman alkoholia auttaa insuliiniherkkyyteen, alentamaan verenpainetta sekä kolesteroliarvoja sekä johtaa parantuneeseen maksan terveyteen.

Näillä vinkeillä saat tipattoman hyödyt kestämään pitempään:

Älä merkitse 1. helmikuuta seuraavaksi juomispäiväksi

Ne jotka merkitsevät itsellensä helmikuun ensipäivät merkiksi tipattoman loppumisesta päätyen juhlistamaan asiaa tekevät itselleen karhunpalveluksen. Näin he mitätöivät edellisen kuukauden työn. Sen sijaan tee uusi tavoite alkoholinkulutukselle. Esimerkiksi helmikuussa voisi pitää tavoitteenaan yhden alkoholiannoksen juomista viikossa tai jopa testata, mikäli pystyy jatkamaan alkoholista pidättäytymistä toisenkin kuukauden.

Muista että jatkuva kohtuukäyttö on parempi kuin ääripäät

Tipattomaan osallistuminen on jo hyvä alku. Se että on juomatta yhden kuukauden, mutta juo sitäkin enemmän seuraavat 11 kuukautta, ei kuitenkaan ole hyvä asia. Noudata kohtuukäyttöä. Ennemmin kohtuukäyttöä kuin kossupullo tai kaksi ja änkyräkänni kerran parissa viikossa.

Älä juo vain koska sitä on tarjolla edullisesti

Tarjoukset kaupoissa, baareissa ja ravintoloissa johtavat usein alkoholin liikakulutukseen. Juhlimaan lähtiessään harva jättää tilaisuuden erikoistarjouksesta käyttämättä. Suuressa ryhmässä ryhmäpaine saattaa myös johtaa ostamaan enemmän alkoholia kuin normaalisti.

Keksi sellaista tekemistä, johon ei liity alkoholia

Siinä vaiheessa kun alkoholista tulee pysyvä kumppani tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja tiettyjen ystävien kesken, saattaa olla vaikea päästä tavasta eroon.

Mikäli haluat käyttää vähemmän alkoholia, saattaa olla järkevää ehdottaa kaveripiirissä toisenlaisia aktiviteetteja, jotka eivät sisällä alkoholinkäyttöä.

Älä juo varastoon joulukuussa

Ehkä suurin motivaattori tipattoman tammikuun pitämiseen on edeltävä kuukausi, jolloin alkoholin kulutus on huipussaan. Monet antavat joulukuussa itselleen vapauden luisua pois terveellisestä elämäntavasta ja elää vapaammin; kuvittelemme että kaikki joulukuussa käytetty alkoholi ja sen seuraukset voidaan hyvittää seuraavassa kuussa täydellisellä kieltäytymisellä.