Tieteellinen näyttö osoittaa, että lihavuus on krooninen sairaus, joka vaikuttaa haitallisesti useaan eri elinjärjestelmään. Lihavuutta ei kuitenkaan hoideta Suomessa kuin muita sairauksia, endokrinologit muistuttavat.

Useat tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että lihavuus on krooninen endokriininen sairaus. Silloin elimistö on laaja-alaisessa hormonaalisessa aineenvaihdunnan häiriössä ja kierteessä, jossa lihominen ja sen haittavaikutukset hoitamattomina etenevät ja pahenevat.

-Emme edelleenkään hoida lihavuutta sairautena. Suomessa on lihavuuden tautiluokitus, tehdään lihavuusleikkauksia ja Kela tukee lihavuuden lääkehoitoa, mutta ne eivät riitä. Tarvitaan asenteen muutos, endokrinologian erikoislääkäri Eeva Ryhänen sanoo.

-Kun lihavuus tunnustetaan sairaudeksi, yhteiskunta tunnistaa avun tarpeen, ja lihavuutta sairastavilla on mahdollisuus hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tällöin terveydenhuolto on velvoitettu hoitamaan ja auttamaan heitä, professori, ylilääkäri Kirsi Pietiläinen lisää.

Suomen työikäisistä yli miljoona on lihavia, ylipainoisia on kaikista suomalaisista yli puolet ja lapsista 200 000.

Lihavuuden hoito jäänyt puolitiehen

HUSissa on jo pitkään tunnistettu lihavuuden aiheuttamat ongelmat ja pyritty hakemaan niihin ratkaisuja, kuten digitaalisia hoitopolkuja. Erikoissairaanhoidon keinot eivät kuitenkaan yksin riitä hoitamaan lihavuutta ja sen aiheuttamia lisäsairauksia.

-Perusterveydenhuollolla on suuri vastuu lihavuuden ehkäisyssä ja hoidossa, mutta siellä lihavuuden hoidon vähiä resursseja on korona-aikana jouduttu nipistämään entisestään. Perusterveydenhuollossa painonhallintaryhmät eivät ole päässeet kokoontumaan ja erikoissairaanhoidossa lihavuusleikkauksia on jouduttu perumaan, Kirsi Pietiläinen kertoo.

Lihavuutta hoidettava kroonisena endokriinisenä sairautena

Endokriiniseksi sairaudeksi lihavuuden tekee useita eri hormoneja tuottavan rasvakudoksen aktiivinen toiminta, joka vaikuttaa useaan eri elinjärjestelmään, kuten maksaan, haimaan ja sukuelimiin.

Siten lihavuus lisää huomattavasti diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, hedelmättömyyden ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksia sekä vähentää elinajanodotetta. Lihavuus on myös syövän itsenäinen riskitekijä.

Lihavuuden aiheuttaman sairausriskit ja haitat korjautuvat painoa pudottamalla ja elintapoja muuttamalla. Lihavuuden hoitoon ja laihtumiseen eivät lyhyet interventiot riitä, vaan tarvitaan pitkäjänteistä terveydenhuollon ammattilaisen tukea.

Normaalipainoisen suolisto tuottaa syömisen jälkeen runsaasti suolistohormoneja, joiden avulla tieto kylläisyydestä saavuttaa aivot. Lihavuustilassa niitä erittyy vähemmän, joten aivot eivät saa yhtä hyvää signaalia kylläisyydestä. Tästä syystä tulee syötyä enemmän, mikä ylläpitää ja pahentaa lihavuusongelmaa.

-Laihduttaessa suolistohormonien määrä saattaa entisestään vähentyä. Tämä on yksi mekanismi, jonka avulla elimistö puolustaa ylipainoaan ja pyrkii estämään laihtumista. Näiden lihavuutta ylläpitävien mekanismien kumoaminen pyritään ottamaan huomioon hoitoa suunniteltaessa, Pietiläinen kuvaa.

Lihavuuden ehkäisyyn tarvittaisiin asiantuntijoiden mukaan yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä.

Lihavuutta lisäävät myös yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät, kuten lainsäädäntö, kaupunkisuunnittelu ja verotus. Lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan siis myös terveellisiin elintapoihin kannustavia yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä.