Sinivalkoinen ikoni, laulaja Katri Helena on kertonut Ilta-Sanomien erikoishaastattelussa kaksi vuotta kestäneestä julkisuuspaussistaan ja sairastumisensa synnyttämistä oivalluksista.

76-vuotias Katri Helena palaa nyt yleisönsä eteen ensimmäisen kerran vuoden 2019 joulukonserttien.

– Päätin kokeilla, saanko tämän koneiston vielä toimimaan. Kyllä se toimii, mutta en halua kuolla lavalle korkokengät jalassa, nainen hersyy IS:n haastattelussa.

Hän kertoo myös syyn taukoonsa.

Vuonna 2018 alkoi kilpirauhanen oireilla.

– Tein töitä putkeen 55 vuotta, kunnes se yhtäkkiä katkesi ylirasitukseen ja sen seurauksiin. Yllätys oli niin iso, että hämmennyin, Katri Helena kertoo IS:ssä.

Hän ajatteli että oliko se ura nyt tässä, mutta hän hyväksyi senkin, että näin olisi. Hän toteaa, että ei ole ”niin artisti”, etteikö pstyisi elämään ilman artistiutta. Elämässä on Katrin mukaan paljon muutakin.

Katri Helena on löytänyt apua meditaatiosta, mietiskelystä ja mielenhallinnasta, mindfulnessista. Hän narauttaa joskus itsensä kielteisistä ajatuksista ja yrittää saman tien korjata asian. Kielteisyyden kehä ei hänen mielestään tee kenellekään hyvää.

– Ei auta minua eikä muita, jos olemme kaikki ahdistuneita, nainen summaa Ilta-Sanomille.