Tiesitkö, että lempituoksusi voi aiheuttaa läheisillesi pahoinvointia? Niin ihania kuin tuoksut ovatkin, meistä 10-40 prosenttia saa niistä epämiellyttäviä oireita.

Allergia- ja astmaliiton Tuoksutonta viikkoa vietetään ensi viikolla, eli 26.10. – 1.11.2015. Liitto järjestää kampanjan nyt toista kertaa, tällä kertaa yhdessä pohjoismaisten sisarjärjestöjensä kanssa.

Allergia- ja astmaliitto painottaa, että tuoksuyliherkkyys voi pahimmillaan johtaa jopa sosiaaliseen eristäytymiseen. Liiton mukaan oireet ja niiden aiheuttajat ovat yksilölliset. Päänsärky, hengenahdistus ja pahoinvointi ovat esimerkkejä tuoksuyliherkkyyden oireista.

-Tuoksuyliherkkyyteen ei ole lääkitystä, vaan oireita hoidetaan vaivan mukaan. Osa saa avun esimerkiksi päänsärkylääkkeistä tai kortisonipohjaisesta nenäsuihkeesta, kertoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

Mikä on sinun tuoksukuormasi?

Kampanjan tavoitteena on herättää ihmiset pohtimaan käyttämiensä tuoksujen määrää ja voimakkuutta. Työtoverin tai vieraan ihmisen tuoksuista huomauttaminen voi tuntua vaikealta, työyhteisössä se voi johtaa jopa leimautumiseen.

-Oma nenä tottuu tuttuun hajusteeseen, ja siksi hajustetta tulee usein lisättyä aina vain enemmän. Hajuvesien lisäksi kaikki hajusteita sisältävät tuotteet kasvattavat jokaisen omaa tuoksukuormaa, viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta toteaa.

Liitto huomauttaa, että markkinoille tulee jatkuvasti uusia tuoksutuotteita. Hajusteet ovat tuttu lisä kosmetiikassa ja pesuaineissa, mutta nyt kaupataan jopa hajustettuja nenäliinoja, terveyssiteitä, tyynyjä ja autoja.

-Kuinka monta hajustettua tuotetta käytät päivän aikana? Määrä voi olla suurempi kuin olet huomannutkaan. Koska emme toistaiseksi tiedä tuoksuyliherkkyyden syntymekanismia, jokaisen olisi hyvä miettiä asiaa myös oman altistumisen kannalta, Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta vetoaa.

-Maailmasta ei koskaan tule tuoksutonta tai hajutonta, emmekä edes tavoittele sitä. Pyydämme käyttämään hajusteita maltillisesti kanssaihmisten olon helpottamiseksi sekä oman altistumisen vähentämiseksi. Esimerkiksi teatterikäynti ilman hajuvesiä on huomaavaista, Niki Alanko ehdottaa.

Vietä tuoksuton päivä

Allergia- ja astmaliitto kehottaa kokeilemaan tuoksuttomuutta ainakin yhden päivän ajan. Hajuvedet ja muut hajusteet henkilöhygieniatuotteet on helppo jättää pois. Hajusteettomien pyykinpesuaineiden käyttö ilahduttaa myös päiväkoteja, kun pienten lasten vaatteet eivät tuoksu hajustetuille.

-Tuoksuttomuus saattaa tuntua raikkaalta ja siitä voi tulla tapa. Omatkin aistit heräävät tuoksuihin pienen tauon jälkeen. Myöhemmin vähäisempi hajustemäärä riittää, tai ehkä sekään ei ole enää niin usein tarpeen. Hajusteettomien tuotteiden käyttöä kannattaa suosia vähintään silloin tällöin, vaikka ei olisikaan tuoksuyliherkkä, Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta kannustaa.