Tuoreessa Helsingin yliopiston ja HUSin tutkimuksessa 17 prosenttia Euroopassa sairaalaan joutuneista matkailijoista kantoi superbakteeria. Itä-Euroopassa sairaalahoidossa olleista noin 28 prosenttia toi tuliaisena superbakteerin.

Antibiooteille vastustuskykyisten eli resistenttien bakteerien, niin kutsuttujen superbakteerien, yleistyminen on merkittävä globaali uhka ihmisen terveydelle. Resistentit bakteerit siirtyvät maasta ja maanosasta toiseen, kun matkailijat kuljettavat tietämättään resistenttejä suolistobakteereja kotimaahansa.

Erityisen helposti resistenttejä bakteereja saavat kohdemaassa sairaalahoitoon joutuvat matkailijat. Aiemmissa suomalaistutkimuksissa on osoitettu, että tropiikin lisäksi myös Euroopan maissa sairaalahoitoon joutuneet matkailijat voivat kantaa moniresistenttejä bakteereja.

Sairaaloiden suojaamiseksi Suomessa seulotaan moniresistenttejä bakteereita potilailta, jotka ovat olleet sairaalahoidossa ulkomailla. Tuoreessa Helsingin yliopiston ja HUSin tutkimuksessa tutkijat analysoivat seulontatuloksia 1 772 potilaalta, joilta oli seulottu moniresistenttejä bakteereja vuosina 2010–2019. Potilaat olivat olleet seulontaa edeltävän vuoden aikana sairaalahoidossa Euroopassa.

Tutkimus osoittaa, että seulonta sairaaloissa kannattaa. Potilaista noin 17 prosenttia kantoi yhtä tai useampaa moniresistenttiä bakteerikantaa.

-Tavallisin löydös oli ESBL-bakteeri, ja pieneltä osalta löytyi myös MRSA-bakteeri tai VRE-bakteeri. Erityisen huolissamme olemme karbapeneemeille vastustuskykyisistä bakteerikannoista, joita löytyi myös pieneltä osalta. Niihin tehoavat vain harvat antibiootit, sanoo väitöskirjatutkija, lääketieteen lisensiaatti Mikael Kajova.

Tartunnan riski näytti tutkimuksen mukaan olevan suurin Etelä- ja Itä-Euroopassa.

-Kaikkein suurin tartunnan riski oli itäisen Euroopan maiden sairaaloissa: noin 28 prosenttia Itä-Euroopassa hoidetuista kantoi superbakteeria, Kajova kertoo.

Antibioottihoidot lisäsivät tartunnan riskiä

Tutkimuksen mukaan ulkomaisessa sairaalassa annetut antibioottihoidot kasvattivat matkailijan riskiä saada reissulta superbakteeri.

Tuore tutkimus havainnollistaa antibioottiresistenssin leviämistä matkailun myötä.

-Suomi on ollut matalan antibioottiresistenssin maa. Vaikeutuva resistenssitilanne maailmalla näkyy hiljalleen myös meillä, kun bakteerit kulkeutuvat tänne muun muassa matkailijoiden mukana. Tutkimus auttaa sairaaloita suunnittelemaan riskiarvioon perustuvaa suojautumista moniresistenteiltä bakteereilta, kertoo professori, ylilääkäri Anu Kantele.

Tutkimus on julkaistu Journal of Travel Medicine -tiedelehdessä. Tutkimus on osa Mikael Kajovan väitöskirjatyötä. Työn ohjaajana toimii professori Anu Kantele.