Jäykkäkouristus on vakava tauti, jota voidaan ehkäistä tehokkaasti rokotuksilla. Silti vain joka neljäs suomalainen tietää minkä ikäisenä jäykkäkouristusrokotus tulisi uusia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL selvitti suomalaisten tietoja jäykkäkouristuksesta ja rokotuksista kyselytutkimuksella.

Jäykkäkouristusrokotukset kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan. Lapset saavat rokotuksen neuvolassa ja koulussa. Aikuisten rokotusaikataulu muuttui viime vuonna.

”Nykyään aikuisten jäykkäkouristussuojaa tehostetaan 25-, 45- ja 65-vuotiaana. Tämän jälkeen suojaa pitäisi vahvistaa kymmenen vuoden välein”, sanoo THL:n ylilääkäri Ulpu Elonsalo.

”Terveydenhuollon toimijoiden tulisi lisätä tiedotusta uudesta rokotusaikataulusta. On tärkeää että mahdollisimman moni tietää, milloin omaa suojaa pitäisi vahvistaa”, Elonsalo jatkaa.

Tartunnan voi saada sekä Suomessa että ulkomailla

Vain pari prosenttia suomalaisista ei tiedä, mistä jäykkäkouristustartunnan voi saada. Lähes kaikki vastaajat osasivat mainita eläimen pureman tai haavan, johon pääsee multaa tai hiekkaa.

”Suurin osa suomalaisista harrastaa esimerkiksi ulkoilua, tekee puutarhatöitä tai matkustaa joskus ulkomaille. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että oma rokotussuoja on aina voimassa. Maksuttoman rokotuksen saa terveyskeskuksesta”, Ulpu Elonsalo sanoo.

Jäykkäkouristuksen eli tetanuksen aiheuttaa Clostridium tetani -bakteeri, jota esiintyy yleisesti maaperässä. Taudin oireena ovat kivuliaat lihaskouristukset. Hoitamattomana tauti johtaa kuolemaan ja hoidetuistakin potilaista 1-2 kymmenestä menehtyy. Kattavien rokotusten ja hyvän haavanhoidon ansiosta Suomessa jäykkäkouristukseen sairastuu keskimäärin vain yksi henkilö vuodessa.

Kysely toteutettiin puhelinhaastattelumenetelmällä.