Kuinka paljon unta on riittävästi ja miten sen päästä saa parhaiten kiinni?

Terveystieteiden maisteri Hanna Partasen mukaan suurin osa ihmisistä tarvitsee unta 7–8 tuntia yössä. Jotkut pärjäävät viidelläkin tunnilla, ja toiset taas tarvitsevat 9–10 tuntia.

-Oman luonnollisen unentarpeen saa testattua lomalla. Ensin nukutaan univelat pois, ja sitten katsotaan, mikä määrä unta on tarpeeksi, kun kello ei aamuisin herätä, Partanen vinkkaa.

Selkeät rutiinit auttavat saamaan unen illalla oikeaan aikaan. Ennen nukkumaanmenoa kannattaa rauhoittua hyvissä ajoin ja yrittää saada työasiat pois mielestä. Television katselun ja älypuhelimen käytön voisi lopettaa pari tuntia ennen nukahtamista ja lukea vuoteessa esimerkiksi kirjaa. Myös ähkysyömistä on syytä välttää, sillä liiallinen syöminen saattaa vaikeuttaa unen saantia ja vaikuttaa unen laatuun. Nälkäisenäkään ei tosin kannata mennä nukkumaan, joten paras vaihtoehto on pieni iltapala. Alkoholi on huono unilääke, sillä vaikka se auttaa rentoutumaan, se heikentää unen laatua.

-Aikuisen ihmisen elimistö tykkää rytmeistä aivan kuin pikkulapsenkin. Illalla kannattaa myös vetää verhoja ikkunoiden eteen ja käyttää pimennysverhoja valoisaan vuodenaikaan. Se on kokonaispaketti, mikä iltaisin tulee tehdä, Partanen sanoo.