Koronaviruksen kolumbialainen muunnos eli niin kutsuttu myyvariantti on löytänyt tiensä nyt myös Suomeen. Asiasta kertoo Yle. Tapauksia on raportoitu kolme.

Turun yliopiston virusopin professori Ilkka Julkunen myöntää Ilta-Sanomissa, että myy pystyy väistämään rokotusta – ja myös sairastetusta koronasta huolimatta voi saada viruksen.

Tarttumis- ja leviämisherkkyys ovat selvittelyn alla.

– Tämän hetken rokotteet toimivat kaikkia variantteja, myös myytä vastaan. Kahden annoksen jälkeen suoja on riittävä erityisesti vakavaa infektiota vastaan, Julkunen rauhoittelee Ilta-Sanomissa.

Julkunen toteaa lisäksi, että riski myyn muuttumisesta koronan ”valtakannaksi” on melkoisen pieni.

Mutaatioita viruksista syntyy koko ajan, eikä suurimmalla osalla ole Julkusen mukaan merkitystä.