Suomalaisnainen on kertonut kokemuksistaan Ilta-Sanomissa. Hän oli ollut lapsensa kanssa kauppakeskuksessa asioimassa, kun epilepsiakohtaus oli yllättänyt. Apua oli ensin vaikea saada.

Sitä lähti hakemaan naisen pieni poika, joka oli pyytänyt ohikulkijoita soittamaan hätäkeskukseen. Kukaan ei kuitenkaan ollut pientä lasta ja hänen pyyntöään noteerannut.

Lopulta Citymarketin työntekijä otti lapsen vakavasti. Apua järjestyi paikalle. Myös kauppakeskuksen yksi asiakkaista oli tullut auttamaan.

Nainen toteaa hämmästelevänsä ohikulkijoiden välinpitämättömyyttä.

-Ymmärrän, että kohtaus voi olla ohikulkijalle hurjan näköinen, etenkin jos itse ei ole sellaista ennen nähnyt. Silti tuntuu ikävältä, että monet ihmiset sivuuttivat hätääntyneen poikani niin tylysti, nainen kertoo Ilta-Sanomissa.

Nainen kertoo sairastaneensa epilepsiaa viimeiset viisi vuotta. Tapaus sattui kauppakeskus Jumbossa, Vantaalla, lauantaina. Hän kiittelee Jumbon henkilökuntaa hyvästä huolenpidosta.

Kuva: Wikimedia Commons / Paju~commonswiki