Vihdoinkin se taas virkistää – aurinko. Mutta mutta: niin mukavaa kuin auringossa onkin lämmitellä, kevätauringolta on syytä suojautua. Ohentunut otsonikerros päästää auringon säteilyä iholle vaarallisen paljon.

Paras tapa välttyä auringon aiheuttamilta haitoilta kuten ihon palamiselta ja ihosyövältä on suojata ihoa vaatteilla ja voiteilla. Muista suojata kasvot 50- tai 60-suojakertoimisella voiteella, sillä kasvot saavat aurinkoa aina, kun laitat nenän ulos. Tärkeää on suojata myös silmät aurinkolaseilla ja lippiksellä. Ja muista tarkistaa itse ja tarkistuttaa luomet säännöllisin väliajoin. Ruskettua saa, mutta palaa ei!

TUTKIJAT SELVITTÄVÄT YHTEYKSIÄ

Auringon säteily aiheuttaa muitakin haittoja kuin näkyvän ihon palamisen. UV-säteilyltä on suojattava erityisesti lapset, jotta heidän ihonsa kestää luvassa olevat miltei 90 aurinkoista kesää.

Tutkijat selvittelevät myös, olisiko liiallinen säteily syynä muihinkin kuin ihosyöpiin. On esitetty ajatuksia, että viikon etelänmatkalla saatu säteilyannos voi olla niin raju, että se romahduttaa elimistön vastustuskyvyn viikoiksi. Tuo yhtäkkinen, voimakas säteilyannos voisi siten sysätä vauhtiin soluissa ehkä jo iduillaan olevat syövät, muutkin kuin ihosyövät.

NÄIN SUOJAAT IHON AURINGOLTA

Paras tapa välttää auringon aiheuttamat haitat kuten ihon palaminen tai ihomuutokset, aurinkokeratoosit, on ihon suojaaminen vaatteilla ja voiteilla. Kasvojen aurinkosuojakertoimet ovat nykyään 50 tai 60. Ne ovat ohuita suojavoiteita, jotka levitetään iholle kosteus- tai meikkivoiteen alle. Rasvaiselle, kuivalle ja herkälle iholle löytyy omat tuotteensa ja niitä kannattaa myös käyttää, sillä kosteus- tai meikkivoiteen aurinkosuoja ei riitä.

Erityisesti nenä on suojattava hyvin, sillä se saa aurinkoa aina, kun ihminen pistäytyy ulos. Keväthangilla ja kesävesillä kasvojen suojaamisessa on oltava tinkimätön, sillä lumi ja vesi heijastavat säteet kasvoihin myös alhaalta.

SUOJAUDU IHOSYÖVÄLTÄ – KYMMENEN SÄÄNTÖÄ

Katso korvalliselle. Kasvot saavat aurinkoa aina, kun pistät nenäsi ulos. Usein ihomuutokset pääsevät hiipimään korvallisille, selkään tai reisiin alueille, joita ei itse näe peilistäkään. Jos ystävän korvallisella ihonväri muuttuu, siitä on paras mainita.

Laske luomet. Omat ja lapsensa luomet on hyvä laskea, että tietää vuosien ja vuosikymmenten kuluttua, ovatko ne lisääntyneet, mihin ja milloin. Jos jokin ihomuutos askarruttaa, on viisaampi viedä lapsi lääkäriin kuin jättää viemättä.

Ruskettua saa, palaa ei. Keväthangille ja kesävesille saa mennä vain aurinkosuojavoideltuna. Levitä aurinkosuojavoide puhtaille kasvoille meikin alle. Kunnollinen suojakerroin on 50 tai 60. Ylivuotinen voide on menettänyt tehoaan.

Suojaa lapset. Lapset on suojattava perusteellisesti vaatteilla, voiteilla, lippalakilla ja aurinkolaseilla. Auringon suora säteily aiheuttaa säteilyvaurioita. Pilviselläkin voi palaa. Etelänmatkalla siesta kannattaa viettää paikalliseen tapaan sisällä. Aamu- ja iltapäivä sopivat lasten rantaleikkeihin.

Suojaa silmät. Lippis ja aurinkolasit suojaavat silmäpohjia aurinkovaurioilta ja -ympäryksiä rypistävältä siristelyltä. Kansainväliset filmitähdet eivät suinkaan käytä aurinkolaseja voidakseen kulkea tuntemattomina, vaan heidän plastiikkakirurginsa on neuvonut suojaamaan ihon ja silmät tarkasti auringolta.

Pidä paitaa. Varsinkin, jos olet asfalttimies. Jos taas muuten on pakko mennä aurinkoon, levitä puhtaalle iholle vähintään puoli tuntia ennen ulosmenoa UVB+UVA-aurinkosuojavoidetta, jonka suojakerroin on mahdollisimman korkea. Suojaa kasvot ja päänahka lippahatulla ja aurinkolaseilla. UV-säteily voi aiheuttaa vanhempana harmaakaihia eli silmän linssin samentumaa.

Vältä solariumia. Solariumin UV-säteet voivat olla haitallisempia kuin auringonsäteily. Vain lääkinnällisiä valohoitolaitteita valvotaan. Iho yrittää epätoivoisesti puolustautua säteitä vastaan ruskettumalla ja paksuuntumalla. Säteitä saanut iho veltostuu, rypistyy ja vanhenee ennen aikojaan. Hanki lyhytaikainen väri rusketussuihkusta, jos välttämättä tahdot iholle jokin värin. Kalpeus on valttia ja viestii tiedostamisesta.

D-vitamiini puolessa tunnissa. Paljaat käsivarret pari kertaa kesässä ulkona liikkuessa riittävät D-vitamiinin muodostumiseen iholla. Talvella D-vitamiini pitää ottaa pillereinä tai nauttia runsaasti D-vitaminoituja maitotuotteita ja kalaa.

Ruskettava aine parempi kuin aurinko. Silloin tällöin käytettynä ruskettavat voiteet ovat turvallisia, vaikka osa voiteiden kemikaaleista saattaa imeytyä ihon läpi. Siksi niitä saisi käyttää vain terveelle iholle, jonka suojaava rasvakerros on kunnossa.

Käy ihotarkastuksessa. Ota ohjelmaasi ihotarkastus vaikkapa joka toinen syntymäpäivä. Miehiä pitää iholääkärille patistaa, sillä miehet ovat usein palaneet ”vain” hartioistaan ja käsivarsistaan. Aikuisen on reippaasti ylitettävä kynnys ja mentävä ”terveenä lääkäriin” luomitarkastukseen.

Kun iho niin sanotusti palaa, se tuntuu ihon kiristelynä ja aristeluna. Iho alkaa myös punoittaa.

IHO PALAA – MILLOIN LÄÄKÄRIIN?

Iho on voinut palaa lievästi, jolloin punoitus muuttuu päivän tai parin päästä ihon hilseilyksi. Pahemmin palanutta ihoa voi tulla näyttämään yleis- tai ihotautilääkärille. Toisen asteen polttamassa punoituksen lisäksi iholla voi näkyä turvotusta tai rakkuloita. Kolmannessa asteessa rakkulat ovat jo syviä, ja voivat parantuessaan jättää arpia ihoon.

AURINGON POLTTAMAN IHON HOITO

Palanutta ihoa voi hoitaa viileällä vedellä. Lääkäri neuvoo mahdollisten lääkevoiteiden tai suun kautta otettavien lääkkeiden kanssa. Toisen ja kolmannen asteen polttamien hoito suunnitellaan aina lääkärin kanssa, jotta iho paranee kunnolla.

Asiantuntijat: Mehiläisen lääkärikeskuksen lääkärit